SaiPa vahvisti: Virran valmennuspesti päättyy, Hämäläinen ottaa ohjat

LIIGA / Uutinen
Pekka Virta ei jatka SaiPan päävalmentajana.

Pekka Virran pesti SaiPan päävalmentajanaa päättyy, kertoo SaiPa tiedotteessaan. Toista kauttaan kolmen vuoden sopimuksesta valmentanut Virta vapautettiin tehtävästään tuloksellisista tavoitteista jäämisen vuoksi.

− Viime kauden alla alkaneessa prosessissa on ollut välitavoitteita tuloksen suhteen ja on täysin selvää, että emme ole pääseet niihin. Olemme yhdessä Pekan ja Liiga-SaiPa Oy:n hallituksen kanssa käymissä hyvissä ja avoimissa keskusteluissa todenneet, että tämä on joukkueelle paras ratkaisu. 

− Meidän näkemyksemme mukaan joukkueemme on parempi kuin mitä tulos nyt näyttää. Molemmilla osapuolilla oli kovat odotukset ja luonnollisesti on suuri pettymys, että emme ole onnistuneet tuloksellisesti, vaikka todella paljon hyviä asioita Pekka onkin SaiPaan tuonut, toimitusjohtaja Jussi Markkanen kommentoi.

SaiPalle ei jää palkanmaksuvelvoitetta Virran kolmannelle sopimuskaudelle. Luotsi oli luonnollisesti pettynyt siihen, ettei tuloksellisiin tavoitteisiin päästy.

− Kolmivuotinen sopimukseni sisälsi myös välietappeja ja kaikesta on keskusteltu avoimesti päivittäin. Sopimuksen mukaisesti, mikäli määrätyt tavoitteet eivät täyty, myöskään tietyt velvoitteet eivät täyty. Luonnollisesti minulle on suuri pettymys ettei menestystä tullut, mutta 35 vuotta jääkiekosta palkkaa saaneena ymmärrän realiteetit. Nyt oli oikea aika tehdä radikaalimpi ratkaisu, jolla tarjotaan joukkueelle työrauha ja uusi alku, Virta sanoi.

Lappeenrantalaisten päävalmentajana jatkaa valmennustiimissä jo mukana ollut ja kaudella 2020−21 päävalmentajan tonttia hoitanut Ville Hämäläinen.

» Lähetä palautetta toimitukselle