SaPKolle kaksi uutta vahvistusta - Hämäläinen ja Ek matkaavat Savonlinnaan

MESTIS / Uutinen
Hämäläinen jatkaa pelejään SaPKo-paidassa.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
SaPKo saa riveihinsä kaksi uutta pelaajaa liigaorganisaatioista, kun puolustaja Aleksi Ek sekä hyökkääjä Janne Hämäläinen siirtyvät pässipaitaan.

SaPKo on tehnyt sopimukset puolustaja Aleksi Ekin ja hyökkääjä Janne Hämäläisen kanssa. Ek siirtyy Savonlinnaan Pelicansista ja Hämäläinen HIFK:sta.

22-vuotiaan Hämäläisen viime kausi kului pääosin HIFK:n A-nuorissa. Hän iski kauden aikana 47 ottelussa tehot 15+25=40 ja sijoittui niillä joukkueen sisäisen pistepörssin jaetulle kärkitilalle. Ikäkausimaajoukkueissakin esiintyneellä hyökkääjällä on aiempaa Mestis-kokemustakin kaudelta 2018-2019 Jokipojista 47 ottelun verran. Liigaotteluita Hämäläinen on pelannut kaikkiaan 35.

Ekille kertyi pelejä viime kaudella niin Liigassa, Nuorten SM-Liigassa kuin Mestiksessäkin. A-nuorissa hän iski 30 ottelussa tehot 5+6. Liigassa 21-vuotias puolustaja keräsi 15 ottelussa yhden syöttöpisteen ja Mestiksessä kertyi myös viidessä ottelussa yksi syöttöpiste.

SaPKolla on tällä hetkellä sopimukset 17 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle