STT: Naisten MM-kisojen yleisömääräksi on muodostumassa 50 000–60 000 kävijää – Talousmiinusta tulee alle 100 000 euroa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Naisten MM-kisoissa Espoossa on käynyt mukavasti yleisöä. Mutta vain mukavasti.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Naisten maailmanmestaruuskisojen taloudelliseksi tappioksi tulee alle 100 000 euroa.

Jatkoaika uutisoi viime viikonloppuna, että Espoossa järjestettävät naisten jääkiekon maailmanmestaruuskisat on taloudelliset tappiolliset. Nyt Suomen Tietotoimisto kertoo, että tappiota tulee järjestävälle taholle eli Suomen jääkiekkoliitolle alle 100 000 euroa. Tässä linkki STT:n uutisen julkaisseen MTV:n verkkosivustolle.

Kisojen pääsihteeri Tuula Puputti sanoo STT:lle, että "kuusinumeroisesta summasta ei ole kyse".

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kuvaili viime viikolla, että "kisat on suunnitelmallisesti tappiolliset". Liitto on siis valmistautunut tappioon.

Puputti kertoo STT:n uutisessa, että tapahtuman kokonaiskävijämääräksi on muodostumassa 50  000–60 000 katsojaa.

– Uskoin, että olisimme saaneet 80  000–100  000 katsojaa, mutta tiesin tavoitteen kovaksi. Emme pääse siihen, hän toteaa.

Ennen tänäisiä pronssiottelua ja loppuottelua kisoissa oli leimattu yhteensä 42 900 pääsylippua.

Kisojen budjetti on 1,3 miljoonaa euroa. Tapahtuma on tehnyt kouluyhteistyötä, jonka myötä koululaiset pääsivät arkipäivien päiväotteluihin maksutta. Suomen otteluihin ei kuitenkaan ole merkittävästi jaettu ilmaislippuja.

» Lähetä palautetta toimitukselle