SK: Tapaturma pyörälenkillä johti Jussi Rynnäksen uran päättymiseen

LIIGA / Uutinen
Kärpät jäi Rynnäksen viimeiseksi seuraksi Suomessa.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Jussi Rynnäs kertoo Satakunnan Kansassa, että lääkäriltä tullut lausunto vaikutti jatkohaluihin.

Jussi Rynnäs kertoo Satakunnan Kansassa, että hän koki tapaturman viime keväänä pyöräillessään ja joutuu sen takia lopettamaan uransa.

− Lääkäriltä tuli sellainen nootti, etten halua riskeerata mitään. Terveys on niin tärkeä asia, etten leiki sen kanssa, maalivahti toteaa lehdelle.

Lääkäri oli Satakunnan Kansan mukaan sanonut Rynnäkselle, että tämä tulisi pelikuntoon. Toipumisennustetta ei vain ollut selvillä.

34-vuotias Rynnäs ehti uransa aikana pelata useissa eri sarjoissa ja joukkueissa. Viimeiseksi seuraksi hänellä jäi Allsvenskanin Södertälje, johon hän siirtyi kesken viime kauden SHL-seura Linköpingistä.

Liigassa veräjänvartija edusti kasvattajaseuransa Ässien lisäksi Kärppiä. Kokemusta kertyi myös Pohjois-Amerikasta sekä Saksasta. Maailman parhaassa sarjassa NHL:ssä Rynnäs kiekkoili viiden ottelun verran.

Hän voitti uransa aikana kaksi Suomen mestaruutta.

» Lähetä palautetta toimitukselle