SHL:n tuplamestari Miika Koivisto palaa Kärppiin − "Hänen mukanaan saadaan lisää voittamisen kulttuuria arkeen"

LIIGA / Uutinen
Koivsto pelasi Liigassa viimeksi kaudella 2017-2018.
Kärppien puolustus vahvistuu kokeneella paluumuuttajalla, kun kuluvan kevään SHL-mestari Miika Koivisto saapuu oululaisalakertaan.

Miika Koivisto palaa Kärppien riveihin kaksivuotisella sopimuksella. 32-vuotias puolustaja pelasi Liigassa viimeksi kaudella 2017-2018 juuri oululaisjoukkueessa ennen siirtymistään ulkomaille, jossa on kiekkoillut viimeiset viisi kautta. Kärppäkaudellaan hän oli sarjan tehokkain puolustaja pisteillä 10+29.

Viimeiset reilut kolme kautta Koivisto edusti SHL-joukkue Växjö Lakersia, jonka riveissä hän voitti Ruotsin mestaruuden tänä keväänä sekä kaudella 2020-2021. Kuluvalla kaudella Koivisto teki runkosarjassa 50 ottelussa tehot 3+13. Pudotuspeleissä hän merkkautti 17 ottelussa kaksi syöttöpistettä.

Urallaan 327 liigaottelua kaikkiaan pelanneelta Koivistolta löytyy kokemusta SHL:n lisäksi myös KHL:stä sekä Sveitsin pääsarjasta. Maajoukkuepaidassa hän on saavuttanut MM-kullan- ja hopean.

− Saadaan meille oululaisille tuttu, todellinen huippupuolustaja. Hänen uraansa kun tarkastelee, niin huomataan, että hän on voittanut useammassa eri paikassa, ja hänen mukanaan saadaankin lisää voittamisen kulttuuria arkeen, toteaa Kärppien kehitysjohtaja Lasse Kukkonen.

− Hän näyttää hyvää esimerkkiä meidän nuoremmille pelaajille ja tuo oman iloisen persoonansa pukukoppiimme. Manu on kaiken kaikkiaan fiksu pelaaja, joka liikuttaa erinomaisesti kiekkoa ja pystyy pelaamaan kaikenlaisissa tilanteissa. Hienoa saada hänet takaisin Ouluun ja Kärppiin!

» Lähetä palautetta toimitukselle