Ruotsi voitti Pikkuleijonat niukasti lohkon päätöskamppailussa – torstain puolivälierässä vastaan asettuu Kanada

MAAJOUKKUE / Uutinen
Joukkueet kohtasivat kolmannen kerran tällä kaudella ja loppulukemat merkittiin jälleen Ruotsin hyväksi 4–3.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Suomi ja Ruotsi ovat kohdanneet toisensa alle 18-vuotiaiden MM-kilpailuissa yhteensä 13 kertaa. Näistä otteluista Ruotsi on voittanut kuusi ja Suomi viisi, minkä lisäksi kahdesti on päädytty tasatulokseen. Edellisen kerran joukkueet kohtasivat MM-tasolla viime toukokuussa, jolloin Ruotsi voitti Pikkuleijonat pronssipelissä maalein 8–0.

Pikkuleijonat lähti lohkon päätöskamppailuun puhtaalla pelillä, kun vastaavasti Latvia kaatoi sensaatiomaisesti Ruotsin turnauksen avauspäivänä. Pikkuleijonat nousi maalin päähän kolmannessa erässä, mutta tasoitusmaali jäi uupumaan, joten Ruotsi nappasi niin ottelun voiton kuin koko lohkon ykkössijankin.

Vaatimustaso korkealla avaussummerista lähtien

Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin Ruotsin johtolukemissa 2–1. Pikkuleijonat pelasi rohkeasti kiekolla ja joukkue oli hyökkäysvoimaisempi erän alkupuoliskolla. Ruotsi pääsi johtoon Mattias Hävelidin maalilla ajassa 10.29, mutta Topi Rönni toi Suomen tasoihin Kasper Halttusen loistavasta esityöstä.

Ruotsi käytti erän viimeisillä minuuteilla ylivoimamahdollisuutensa. Kiekko kiersi kauniisti pelaajalta toiselle ja Tim Almgren pääsi nousemaan yksin maalille eikä 17-vuotias erehtynyt paikastaan.

Ensimmäinen erä näytti sen, että intensiteetti ja pelin vaatimustaso olivat aivan eri tasolla kuin kahdessa aiemmassa kamppailussa. Lisäksi fyysisyyttä ja kaksinkamppailuja oli aiempia otteluja enemmän.

Ruotsin toinen erä

Toisessa erässä vauhti lisääntyi ja taklauksia nähtiin ympäri kaukaloa. Ruotsin ykkösketju Liam ÖhgrenNoah ÖstlundJonathan Lekkerimäki on pelannut yhdessä seurajoukkueessa, mikä näkyi myös hyökkäyspelaamisessa Suomen alueella.

Ruotsin 3–1-johtomaalin löi kuitenkin kakkosketju, kun Filip Bystedt pelasi itsensä vapaaksi kolmen suomalaispelaajan puolustusyrityksistä huolimatta. Suomi ei saanut pelistään kiinni, ja kolme minuuttia myöhemmin Hävelid laukoi toistamiseen siniviivalta kiekon maaliin ja lukemiksi jo 4–1.

Rönni antoi maalin eteen syötön Lenni Hämeenaholle, joka laukoi ylivoimalla Suomen kahden maalin päähän. Välittömästi seuraavassa vaihdossa joukkueella oli mahdollisuus kaventaa ero yhteen Ruotsin tehtyä vaihtovirheen. Lisämaaleja erä ei kuitenkaan enää tarjonnut.

Loppukiri jäi lyhyeksi

Negatiivisen sävyn iltaan toi aiemmin ottelussa iskun saaneen Aleksanteri Kaskimäen uupuminen kaukalosta. Tilanne ei menoa haitannut, kun Pikkuleijonat kampesi itsensä maalin päähän.

Maaliin johtanut tilanne lähti Arttu Kärjen pitkästä avaussyötöstä, minkä jälkeen Hämeenaho jätti jalkojensa välistä syötön maalille nousseelle Tuomas Uroselle. 4–3-kavennus syntyi ajassa 48.24.

Enempää kavennusmaaleja ei kuitenkaan nähty, ja Ruotsi voitti jo kauden kolmannen kohtaamisen täysin samoin 4–3-lukemin. Lopputulos tarkoitti Ruotsin lohkovoittoa Suomen sijoittuessa toiseksi. Suomi kohtaa torstaina puolivälierässä Kanadan.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös