Roope Taponen ja Juha Jatkola eivät kelpaa vuoden tulokkaaksi liiallisen penkillä istumisen takia – Liigan omista tilastoista asiaa ei pysty tarkistamaan

LIIGA / Uutinen
Roope Taponen pelasi mainiosti ensimmäisellä kokonaisella kaudellaan Liigassa. Vuoden tulokkaaksi häntä ei kuitenkaan voi valita.
Roope Taponen ja Juha Jatkola eivät kelpaa Liigan vuoden tulokkaan äänestykseen, sillä myös vaihtopenkillä istutut pelit vaikuttavat statukseen tulokkaana. Liigan verkkosivuilta on kuitenkin vaikea selvittää maalivahtien tulokaskelpoisuutta.

Kauden päätteeksi jaettavan Jarmo Wasaman muistopalkinnon saa Liigan ohjeistuksen mukaan ensimmäisen kauden pelaaja, joka on osoittanut taitoa kehittyä kansainväliseksi huippupelaajaksi.

Tarkemmin on mainittu, että tulokkaaksi lasketaan pelaaja, joka oli kuulunut joukkueensa kokoonpanoon ennen kuluvaa kautta korkeintaan 20 runkosarjaottelussa ja oli alle 25-vuotias runkosarjan alkaessa.

Avainsana yllä olevassa lainauksessa on kokoonpanoon kuuluminen. Kokoonpanoihin kuuluu perinteisesti kaksi maalivahtia per joukkue, joista useimmiten vain yksi pelaa. Ottelumerkintä kuitenkin tulee tässä tilastossa molemmille maalivahdeille.

– Meillä on erikseen pelatut pelit ja kokoonpanossa olleet pelit. Pelatut pelit tulevat torjuntatilastoihin. Kokoonpanoihin liittyen meillä on tilasto, jonka mukaan saa esimerkiksi mitalin tai nimen Kanada-maljaan. Se vaatii 20 runkosarjapeliä tai yhden playoff-ottelun, kertoo Liigan kilpailutoimenjohtaja Arto I. Järvelä.

Järvelä vahvistaa, että yli 20 runkosarjaottelua aiemmilta kausilta estää valinnan vuoden tulokkaaksi myös maalivahdilta, jolla raja ylittyy lähinnä penkillä istuttujen pelien takia.

Esimerkiksi hienon kauden pelanneella HIFK:n Roope Taposella on ennen tätä kautta Liigan pelaajasivuilla tilastoissaan viisi pelattua runkosarjaottelua ja yksi pudotuspeli. KalPan ykkösmaalivahdiksi nousseella Juha Jatkolalla aiempien kausien saldo näyttää seitsemää runkosarjapeliä.

Molemmilla 20 ottelun raja kuitenkin täyttyy, kun mukaan lasketaan penkillä istutut ottelut, joita Liigan sivuilla näkyvät tilastot eivät tunne.

Kun Järvelältä kysyy, mistä tulokaspalkintoon vaikuttavat ottelumäärät voisi Liigan sivuilla nähdä, ohjaa hän kysyjän Liigan mediatuottajan Antti Seppäsen puoleen. Seppänen tuntuukin olevan tietoinen ongelmasta ja tarjoaa osittaisen ratkaisun.

– Siellä on sivuilla pelaajat-kohta, sieltähän pystyy valikoimaan tulokaspelaajat omalla listallaan.

Tulokaspelaajat saa toki mainitulla rajauksella näkyviin, joten tulokaskelpoisuuden voi listauksesta tarkastaa. Listalla ei kuitenkaan näy tämän kauden tilastoja tai edes pelipaikkoja. Tilastosivuilla tulokkaat-rajaus tuo vain kenttäpelaajien tilastot, eikä maalivahtitilastoissa eritellä tulokkaita.

Tilastojen puutteiden takia voikin olla mahdollista, että toimittajien äänestyksessä ääniä menisi esimerkiksi juuri Taposelle tai Jatkolalle. Nämä äänet siis tässä tapauksessa hylättäisiin.

– Se on valitettavaa ja mahdollista, myöntää Seppänen.

Seppänen mainitsee samaan hengenvetoon Kärppien Leevi Meriläisen maalivahtina, joka kelpaa tulokkaaksi. Hän ei silti ole varma Meriläisen menestyksestä, sillä maalivahdit ovat pärjänneet äänestyksessä vain harvakseltaan.

– Se on ollut ongelma edellisinä vuosina, että on ennemminkin valittu vain pistepörssin kärjestä.

Liigan vanhoilla sivuilla tulokkaat eroteltiin sekä kenttäpelaajien että maalivahtien tilastoissa pienellä tähdellä nimen vieressä. Tällaista ei uusille sivuille kuitenkaan ole saatu. Seppänen on asiasta tietoinen.

– Ongelma on ollut tiedossa, mutta tekniikka ei ole valitettavasti saanut sitä tehtyä.

Taponen ja Jatkola ovat siis sääntötulkinnan takia ulkona vuoden tulokas -kisasta, mutta Seppänen muistuttaa vielä lopuksi, ettei sama koske kaikkia maalivahteja.

– Näin omana mielipiteenäni se Meriläinen sinne on se hyvä vaihtoehto kuitenkin.

» Lähetä palautetta toimitukselle