Robin Press vahvistamaan Lukon puolustusta - "Haluan päästä näyttämään kuinka hyvä jääkiekkoilija olen"

LIIGA / Uutinen
Lukko vahvistuu ruotsalaispuolustajalla.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Lukko saa puolustukseensa vahvistusta, kun ruotsalainen Robin Press siirtyy raumalaisryhmään.

Robin Pressin sopimus Lukon kanssa on 1+1-vuotinen. Päättyneen kauden 24-vuotias puolustaja pelasi SHL:ssä Färjestadissa. Hän kokosi kauden aikana 40 ottelussa tehot 2+8.

− Haluan saada enemmän jääaikaa ja päästä näyttämään kuinka hyvä jääkiekkoilija olen. Haluan pelata parasta mahdollista jääkiekkoa parhaalla tasolla, ja katsoa minne mahdollisuuteni riittävät. Olen kuullut, että Rauman Lukko on loistava seura itsensä kehittämiseen, Press kertoi.

Raamikas (192 cm/95 kg) Press on pelannut urallaan kaikkiaan 111 SHL-ottelua. Kaudella 2014-2015 hän voitti Allsvenskanin puolustajien maalipörssin 13 osumallaan.

Oikealta laukova Press on Chicago Blackhawksin seitsemännen kierroksen varaus kesältä 2013. Hänellä on kokemusta Pohjois-Amerikasta kahden kauden verran AHL:stä ja ECHL:stä. ECHL:ssä Press iski parhaimmillaan 52 ottelussa 44 tehopistettä.

− Pressissä on kokoa ja näköä ja kiekollisesti taitavana pelaajana hänelle voidaan antaa myös ylivoimavastuuta. Olemme seuranneet häntä ja hänen otteitaan tiivisti ja olemme äärettömän iloisia saadessamme tällaisen pelaajan Lukkoon, totesi Lukon urheilutoimenjohtaja Kalle Sahlstedt.

» Lähetä palautetta toimitukselle