RoKi sopimuksiin neljän oman kasvattinsa kanssa

MESTIS / Uutinen
RoKi-valmentaja Immonen saa ryhmäänsä paikallista väriä.
Kuva © Jarno Hietanen
RoKi kiinnitti riveihinsä viime kaudella Mestis-debyyttinsä tehneitä nuoriaan ja kotiutti puolustaja Jere Välitalon.

RoKi on tehnyt sopimukset nuorten Santeri Hanskan, 20, Pekka Hartikaisen, 21, ja Janne Ulkuniemen, 22, kanssa. Heidän lisäkseen paluumuuttajana Rovaniemelle saapuu puolustaja Jere Välitalo.

Välitalo on RoKin kasvatteja, mutta hän siirtyi jo yläasteikäisenä Ouluun Kiekko-Laserin junioreihin. Viimeiset kolme kautta 20-vuotias puolustaja on kiekkoillut KalPan A-nuorissa. Viime kaudella hän Välitalo pelasi loukkaantumisen vuoksi ainoastaan 11 ottelua, joissa keräsi kolme syöttöpistettä.

− Jere on Rovaniemen poikia. Hänellä on kova hinku päästä pelaamaan vaikean viime kauden jälkeen ja edelleen kehittyä pelaajana. Jere on saanut viime vuodet hyvää kiekko-oppia - mielenkiinnolla odotan hänen otteitaan miesten peleissä, kertoi RoKin päävalmentaja Santeri Immonen.

Viime kaudella ensiesiintymisensä Mestiksessä tehneet Hanska, Ulkuniemi ja Hartikainen olivat RoKin A-nuorten johtavia pelaajia Nuorten Mestiksessä. Ulkuniemi voitti sarjan pistepörssin iskemällä 43 ottelussa tehot 23+44=67. Hanska tehtaili puolestaan 44 kamppailussa 56 ja Hartikainen 41 ottelussa 50 pistettä.

RoKilla on tällä hetkellä sopimukset tehtynä 19 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle