RoKi kiinnitti kolme tärkeää pelaajaa ensi kaudeksi − puolustaja Tyni saapuu napapiirille

MESTIS / Uutinen
Paavo Tyni pelasi päättyneellä kaudella FPS:ssä.
Mestis-joukkue RoKi on tehnyt ensi kauden sopimukset Heikki Huttusen, Miika Tiihosen ja Paavo Tynin kanssa.

Historiallisen Mestis-pronssin päättyneellä kaudella voittanut RoKi teki kolmen pelaajan kanssa sopimukset ensi kaudeksi. Kyseessä ovat rovaniemeläisten ensimmäisen pelaajakiinnitykset tulevalle vuodelle.

Viime kaudeksi RoKiin tullut Heikki Huttunen, 23, iski 52 runkosarjaottelussa 39 tehopistettä ja pudotuspeleissäkin 11 pistettä 13 ottelussa.

− Lapin energia ja taika tarttui tähän etelän mieheen. Unohtumaton ensimmäinen kausi takana ja odotan innolla, että päästään Kirnun kotiyleisön kanssa kirkastamaan viime kauden pronssia kirkkaammaksi, Huttunen sanoo tiedotteessa.

Myös 24-vuotias Miika Tiihonen pelasi jo pronssikaudella Rovaniemellä. Runkosarjassa hän niitti 29 pistettä ja pudotuspeleissä pistepussi karttui neljällä pisteellä.

− Tiihonen oli joukkueen arvojen ja pelin ruumillistuma viime kaudella. Hän tuo valtavan energiamäärän, ja on esimerkkinä joka päivä niin harjoituksissa kuin peleissäkin. Timi kehittyy edelleen päivittäin ja uskon, että ensi vuonna hän on valmis olemaan vielä parempi, päävalmentaja Maso Lehtonen toteaa.

Uutena miehenä napapiirille saapuu viime kaudella FPS:ää edustanut Paavo Tyni. Forssalaisten kausi päättyi pronssiottelussa tappioon juuri RoKille. Tyni, 25, teki runkosarjan 49 ottelussa 38 pistettä.

− Koen Rovaniemen tarjoavan minulle parhaat olosuhteet kasvaa ja kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Poistuminen mukavuusalueelta uusiin haasteisiin tuo myös uutta virikettä. Koen, että seura on menossa vain ylöspäin ja sellaiseen joukkueeseen on mukava liittyä mukaan, Tyni virkkoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle