RoKi-ikoni Henri Joki-Erkkilän ura päättyy − paita kattoon lähitulevaisuudessa

MESTIS / Uutinen
Joki-Erkkilä toimi kahdeksan kautta RoKin kapteenina.
Kuva © Timo Savela
11 kaudella RoKi-paidassa esiintynyt puolustaja Henri Joki-Erkkilä päättää peliuransa 34-vuotiaana.

Ylivieskasta lähtöisin oleva Henri Joki-Erkkilä ehti pelata YJK:ssa ja Kiekko-Laserissa Suomi-sarjaa ennen siirtymistään Rovaniemelle kaudeksi 2008−09. Ensimmäinen kausi toi Mestis-nousun, mutta sillä kertaa joukkueen Mestis-jakso jäi yhden kauden mittaiseksi. Joki-Erkkilä jatkoi RoKissa myös Suomi-sarjaan putoamisen jälkeen. Ranskaan tehdyn vuoden visiitin jälkeen Joki-Erkkilä palasi uudestaan Mestikseen nouseen RoKin riveihin kesällä 2015, ja pelasi Rovaniemellä aina viime kevääseen asti lukuun ottamatta yhden kauden mittaista jaksoa japanilaisessa Nikko Icebucksissa. RoKi jätti viime Mestis-kauden kesken koronavirustilanteen aiheuttaman tauon aikana.

− Tänä keväänä harjoittelu tuntui ensimmäistä kertaa elämässäni väkinäiseltä. Tekemistä ohjannut sisäinen palo oli sammunut ja sitä myötä ajatus lopettamisesta alkoi tuntumaan ajankohtaiselta. Lopullista päätöstä ei ollut helppoa tehdä, mutta epätietoisuuden ja haikeuden korvasi nopeasti helpotus ja kiitollisuus. Olen saanut pelata rakastamaani lajia todella pitkään ja lopettamisen saan tehdä omilla ehdoilla ja täysin terveenä. Tällä hetkellä tuntuu, että kaikkeni olen antanut, mutta vielä enemmän olen saanut, Joki-Erkkilä sanoo RoKin verkkosivuilla. 

Joki-Erkkilälle kirjattiin kaikkiaan 229 Mestis-ottelua, joissa syntyi 104 tehopistettä. Suomi-sarjassa hän pelasi 220 ottelua.

RoKi tiedotti myös, että Joki-Erkkilän käyttämä pelinumero 8 jäädytetään. Juhlatilaisuus pidetään joko kauden 2021−22 tai 2022−23 aikana. Pelinumero poistuu kuitenkin käytöstä välittömästi.

» Lähetä palautetta toimitukselle