Risto Dufva jatkaa Sportin päävalmentajana ensi kaudella

LIIGA / Uutinen
Dufva on Sportin päävalmentaja ensi kaudellakin.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
Osapuolet pääsivät sopuun ensi kauden kattavasta sopimuksesta.

Risto Dufva, 57, jatkaa Sportin päävalmentajana kaudella 2021−22. Hän tuli tehtäväänsä kesken viime kauden Ari-Pekka Pajuluoman tilalle. Dufva on valmentanut Liigassa urallaan myös JYPiä, Tapparaa, Lukkoa ja Jukureita. Mikkeliläisiä hän valmensi jo Mestis-aikana.

− Tämä on itselle myös henkilökohtaisella tasolla haaste. Olemme Vaasassa uuden edessä, uudistetun areenan myötä olosuhteet ovat huippuluokkaa niin yleisön, yhteistyökumppanien kuin pelaajien näkökulmasta. Haluamme etsiä ja löytää uusia lähestymiskulmia urheilupuolella ja kehittää omaa toimintaamme. Yhdessä tekemällä ja eteenpäin menemällä pystymme nostamaan vaasalaisen urheilukulttuurin huippu-urheilukulttuuriksi, Dufva totesi Sportin tiedotteessa.

Myös Sportin seurajohto on samoilla linjoilla kokeneen luotsin kanssa.

− Tällä ratkaisulla haetaan pysyvyyttä toimintaamme. Sportin hallitus ja johto näkee, että Riston vahva kokemus JYPin nousussa Suomen kärkijoukkueiden joukkoon, ajasta Lukossa ja maajoukkueessa on meille iso voimavara tulevaisuutta rakentaessa. RD on kokenut valmentaja, joka pystyy luomaan menestyvän joukkueen ja halusimme hänen jatkavan työtään Sportin parissa myös ensi kaudella, toteaa Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén.

Sport on tämän kauden runkosarjassa viimeisenä kerättyään 14 ottelusta yhtä monta pistettä. Vaasalaiset joutuivat aloittamaan kauden vieraskiertueella kaupunkinsa koronavirustilanteen ja siitä johtuvien rajoitusten vuoksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle