Raitanen jatkaa Jokipojissa - hyökkäykseen uutta voimaa Kajaanista

MESTIS / Uutinen
Raitanen kiekkoilee jatkossakin Jokipojissa.
Kuva © Timo Savela
Jokipojat jatkoi joukkueensa rakentamista kahdella sopimuksella. Jatkosopimukseensa nimensä rustasi puolustaja Lassi Raitanen ja uutena miehenä ryhmään tulee hyökkääjä Erno Räisänen.

Jatkosopimuksen tehneelle Lassi Raitaselle tuleva kausi on kolmas joensuulaisjoukkueessa. Päättyneellä kaudella 24-vuotias puolustaja iski 37 ottelussa tehot 6+12. 

− Muistan Lassin jo Porvoosta, kun hän oli varsin kovapäinen nuori hyökkääjä. Sittemmin hänestä on kasvanut eturivin pakki Mestikseen ja mahdollisuudet ovat vaikka mihin. Lassi on taitava ja jämäkkä puolustaja, kenellä on myös kova pistepotentiaali. Olen tyytyväinen, että Lassi jäi Joensuuhun, vaikka vaihtoehtojakin hänelle tarjottiin muualta, kertoi Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell.

Hyökkäykseensä Jokipojat kiinnitti Hokissa viime kaudet kiekkoilleen Erno Räisäsen. Päättyneellä kaudella 22-vuotias Räisänen tehtaili Suomi-sarjassa runkosarjassa 38 ottelussa tehot 17+23. Pudotuspeleissä pistepussi karttui yhdeksässä ottelussa 10 tehopisteellä.

− Erno on fyysisesti todella hyvässä kunnossa ja uskon, että me saamme hänestä erittäin luotettavan pelaajan ensisijaisesti alempiin ketjuihin. Hänen kehityksensä on ollut todella hurjaa viimeiset vuodet ja siitä hatunnosto Kajaaniin ja Jukka Niiraselle, Petrell totesi.

− Aina ei tarvitse olla niin sanottua leijonapolkua takana, että pelaaja voi "breikata". Urheilullisuus, kehittyminen ja halu pelata Jokipojissa ovat meille isoja arvoja ja se pitää paikkansa myös Ernon osalta.

Jokipojilla on tällä hetkellä sopimukset 16 pelaajan kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle