Puolustajakaksoset jatkavat Hokin takalinjoilla – koossa nyt kahdeksan pelaajasopimusta

MESTIS / Uutinen
Daniil Troshin aloittaa jo kolmannen kautensa Kajaanissa ja saa seuraa velipoika Antonista.
Kuva © Tiia Mahkonen
Kajaanin Hokki tiedotti solmineensa jatkosopimukset puolustajien Daniil Troshinin ja Anton Troshinin kanssa.

Päättyneellä kaudella Mestiksen runkosarjassa seitsemänneksi sijoittunut ja puolivälierissä Kiekko-Espoolle taipunut Hokki on alkanut rakentaa ensi kauden joukkuettaan kovalla vauhdilla.

Viimeisimpinä kiinnityksinä Kajaanissa jatkavat puolustajat Daniil Troshin ja Anton Troshin. Molempien sopimukset kattavat ensi kauden.

Kaksosveljistä Daniil kiekkoili jo kaksi edellistä kautta Hokissa, viime kaudella tehoin 1+5. Kiekollisempana puolustajana tunnettu Anton siirtyi Kajaaniin kesken kauden SaPKosta, ja yhteensä 45 ottelua toivat tehot 6+12=18.

Jo aikaisemmin Hokki tiedotti kuudesta pelaajasopimuksesta. Troshinien ohella puolustuksessa jatkavat Jesper Henriksson ja Joonas Virtanen ja maalilla Patrik Koivisto. Hyökkääjistä nimensä jatkosopimukseen laittoivat Kasperi Heinänen, Janne Jokinen ja Mikko-Matti Paakkola.

Kaikki sopimukset ovat vuoden mittaisia.

» Lähetä palautetta toimitukselle