Porin Ässät vakinaisti virkaa tehneen toimitusjohtajansa

LIIGA / Uutinen
Virkaa tekevänä toimitusjohtajana aiemmin ollut Lehtinen vakinaistettiin.
Kuva © Esko Kallioniemi
Porin Ässät valitsi uudeksi vakinaiseksi toimitusjohtajakseen virkaa jo aiemmin hoitaneen Mikael Lehtisen.

Porin Ässien toimitusjohtajaksi 1. toukokuuta alkaen on valittu virkaa tekevänä toimitusjohtajana jo aiemmin työskennellyt Mikael Lehtinen. Lehtinen on toiminut virkaa tekevänä toimitusjohtajana Ässien liigaseurassa viime kesäkuusta lähtien, jolloin hänen edeltäjänsä Eeva Perttulan sopimus purettiin.

Ässien tiedotteen mukaan Lehtisen valinta oli lopulta helppo. Suurena tavoitteena seuralla tulevaisuudessa on talouden tasapainottaminen sekä rauhan ja luottamuksen palauttaminen seuran arkiseen työhön.

– Mikael on tehnyt erinomaista työtä seuran talouden tasapainottamisessa. Lyhyessä ajassa olemme tehneet merkittäviä kustannussäästöjä ilman, että olemme tinkineet urheilupuolen päivittäisen tekemisen tasosta ja puitteista tai koko organisaation myyntihenkisyydestä, HC Ässät Pori Oy:n hallituksen puheenjohtaja Mikko Juusela kommentoi.

Lehtinen toimi liigaseuran lisäksi Porin Ässät ry:n toiminnanjohtajana. Hänen paikkansa ry:n toiminnanjohtajana ottaa Jukka Pelkonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle