Petra Nieminen sivusi suomalaispelaajan yksien kisojen piste-ennätystä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Petra Nieminen teki suomalaista MM-historiaa.
Petra Nieminen sivusi tehokkainta suomalaissuoritusta yksissä MM-kisoissa. Hän ylsi samaan kuin Riikka Sallinen 29 vuoden takaisissa kisoissa.

Jonkun aikaa näytti, että ennätys siirtyisi yksin Petra Niemisen nimiin, mutta myöhemmin häneltä, kuten myös Rosa Lindstedtiltä, vietiin syöttöpisteet Naisleijonien ensimmäisestä maalista, jonka teki Jenni Hiirikoski.

Nieminen sai ottelun kolmannessa erässä syöttöpisteen Noora Tuluksen maaliin, mikä nosti hänen kokonaissaldoksi MM-kisoissa 6+7=13 seitsemässä ottelussa. Tuolloin tyttönimellään Nieminen tunnettu Riikka Sallinen kirjautti niin ikään 13 (4+9) pistettä vuoden 1994 MM-kisoissa, jolloin otteluja oli tosin vain viisi. 

» Lähetä palautetta toimitukselle