Pelit loppuivat viimeisessäkin kiekkosarjassa – Junost Minsk juhlii Valko-Venäjän mestaruutta

Muut Sarjat / Uutinen
Junost Minsk juhli aiemmin CHL-ottelussa Lahdessa, ja nyt maansa mestaruutta.
Kuva © Ari Lehtola
Koronavirusuhasta huolimatta jatkunut Valko-Venäjän kiekkoliiga tuli luonnolliseen päätökseensä, kun valtaseura Junost Minsk vei mestaruuden viiden ottelun finaalisarjan jälkeen.

Puolustava mestari, CHL:stäkin tuttu Junost Minsk ei ollut yllätettävissä loppuottelusarjassa. Junost vei sen nimiinsä voitoin 4-1. Yhteensä mestaruus on Junost Minskin yhdeksäs 2000-luvulla.

Haastaja Šahtjor Soligorsk tuli finaaleihin suoraan seitsemään otteluun venyneestä välieräsarjasta. Ensimmäinen finaali olikin läpihuutojuttu Junost Minskille, joka vei sen nimiinsä maalein 5-1. Toinen Minskissä pelattu loppuottelu oli pelillisesti sarjan tasaisin. Siinä Šahtjor onnistui tasoittamaan sarjan tuloksella 2-3.

Soligorskissa, noin 150 kilometriä pääkaupunki Minskistä etelään, pelatut kolmas ja neljäs ottelu ratkaisivat pitkälti finaalisarjan. Šahtjor jäi kotikaukalossaan selvästi alakynteen. Junost Minsk voitti vieraspelit 2-1 ja 3-0.

Perjantai-illan katkaisufinaali ei ollut mestareille läpihuutojuttu. Johtoaseman passiivisuus johti siihen, että ottelun alkua hallinnut Junost joutui jatkoerään. Siinä lopullisen sinetin mestaruudelle iski ajassa 67.54 ylivoimalla Vladislav Jeremenko.

Mestarijoukkueen tehomiehet pudotuspeleissä olivat Valko-Venäjän maajoukkueesta tuttu Mihail Stefanovits sekä 20-vuotias Ivan Drozdov. Kumpikin pelasi suurimman osan runkosarjasta KHL:n puolella Dinamo Minskissä, mutta esiintyi pudotuspeleissä farmiseuran riveissä.

Valko-Venäjän mestaruuden ratkeamisen myötä pelit loppuivat tällä erää viimeisessäkin kiekkosarjassa. Suurimmassa osassa, mukaan lukien kaikki Suomen sarjat, koronavirus on jo johtanut kauden päättymiseen. Sen sijaan NHL:n tilanne on yhä avoin.

» Lähetä palautetta toimitukselle