Peliittaveräjälle kaivattua vahvistusta – Kristian Tamminen siirtyy Heinolaan

MESTIS / Uutinen
Tamminen pelasi Kooveessa viime kaudella ensimmäiset Mestis-ottelunsa.
Kuva © Timo Savela
Mestiksessä viime kaudella debytoinut Kristian Tamminen jatkaa uraansa Peliitoissa.

Peliitat tiedotti lauantaina vahvistaneensa maalivahtiosastoaan Kristian Tammisella. Tammisen, 21, ja Peliittojen välinen sopimus on yksivuotinen.

Tamminen palasi viime kaudeksi SaiPasta kotikaupunkiinsa Tampereelle ja Kooveen paitaan. Hän debytoi viime kaudella Mestis-tasolla ja pelasi lopulta yhdeksän ottelua päästettyjen maalien keskiarvolla 4,35.

Alkukauden 2020-21 Tamminen pelasi koeajalla Slovakian pääsarjaseura HK 32 Liptovsky Mikulasissa, mutta jäi vaille sopimusta joukkueen koronatilanteen vuoksi.

– Kristian on nuori, urheilullinen ja erittäin kehityshaluinen maalivahti, jolla on jo aiempaa kokemusta Mestiksestä. Hän siis sopii joukkueeseemme paremmin kuin hyvin, kommentoi tiedotteessa Peliittojen päävalmentaja Vesa Petäjä.

Peliittojen kaikki tähänastiset Mestis-ottelut tällä kaudella on torjunut 19-vuotias Mikael Petro. Kuluvan kauden kuusi ottelua ovat olleet hänen ensimmäiset pelinsä Mestiksessä. 

Muokattu 14.23: Lisätty tieto Tammisen alkukaudesta Slovakiassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle