Pelicans teki Iikka Kangasniemen sopimuksen ennen lomautuksia – "Lomautetut pelaajat kysyneet, menikö ihan oikein"

LIIGA / Uutinen
Pelicansin pelaajapolitiikka on lomautusten vuoksi syynissä.
Kuva © Jussi Puuri
Pelicansin lomautettujen pelaajien joukossa on halua tutkia, onko seuran eilen julkistama sopimus Iikka Kangasniemen kanssa lainmukainen.

Pelicans tiedotti eilen pestanneensa laitahyökkääjä Iikka Kangasniemen. Julkistukseen liittyy poikkeuksellinen kuriositeetti, sillä koska Pelicans on lomauttanut osan pelaajistaan, seura on lähtökohtaisesti rekrytointikiellossa.

– Kangasniemen sopimus on solmittu ennen pelaajalomautuksiamme. Meillä on vielä lisääkin sellaisia sopimuksia jemmassa, Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu sanoo.

Liiga-pelaajien ammattiyhdistyksen Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja Jarmo Saarela kertoo, että Pelicansin lomautetusta pelaajajoukosta on otettu yhteyttä yhdistykseen.

– Kysymys oli, että meneekö tämä nyt ihan oikein. Pyydettiin tarkastamaan asia.

Pelicansin tiedotteessa kerrotaan Kangasniemen palkanmaksu suunnitellun alkavaksi aikaisintaan elokuussa tai sitten, kun "jääkiekkoilijoiden ammatinharjoittaminen normaalisti on jälleen mahdollista". Seura ilmoitti jo aiemmin, että tehdyt lomautukset eivät koske ensi kaudelle muualta saapuvia pelaajia. Kolu tarkentaa nyt, että Kangasniemen palkanmaksu alkaa syyskuun alussa, mutta työsopimus alkaa toukokuun alussa. Samanlainen kuvio koskee lahtelaisten värväyksistä myös ainakin puolustaja Joonas Jalvannin sopimusta.

Pelaajayhdistys aikoo tutkituttaa kuvion juristilla.

– Se on helppoa todeta, että normaalissa työelämässä tuollaista ei tohtisi tehdä kukaan, Saarela toteaa.

Pelicans on Liiga-historian ensimmäinen seura, joka lomauttaa pelaajiaan. Yt-neuvotteluja pelaajiensa kanssa ovat viime viikkoina käyneet myös JYP, Sport, Jukurit, SaiPa ja Ilves. Ilveksen neuvottelut ovat vielä kesken. Pelaajien lomauttaminen on mahdollista koronakriisin vuoksi Suomeen säädetyn poikkeuslain ansiosta. Määräaikaisilla työsopimuksilla työskenteleviä ei ilman poikkeuslakia voisi lomauttaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle