Edeltävällä kierroksella hallitsevan CHL-mestarin Genève-Servette HC:n voittomaalikilpailussa nujertanut Pelicans joutui tiukkaan paikkaan SHL:n huippujoukkue Skellefteå AIK:n vieraana. Ilman nuorta tähtipuolustajaansa Axel Sandin-Pellikkaa kamppaillut Skellefteå voitti ottelun lukemin 4–2 kiitettävän tehokkaan maalinteonsa ja järkähtämättömyytensä ansiosta.
Ottelu oli lähellä ratketa jo ensimmäisessä erässä kotijoukkueen kliinisen maalinteon ansiosta. Pelicans tuli kuitenkin kolmanteen erään täynnä tulta ja tappuraa. Lahtelaiset tasoittivat ottelun Tim Lindforsin ja Konsta Hirvosen maaleilla, mutta kotijoukkue otti lopulta omansa tekemällä vielä kaksi osumaa.
Pelicansilla oli sauma vierasvoittoon, mutta lopulta Skellefteån kapteeni Jonathan Pudas otti ottelun haltuunsa erinomaisella yksilösuorituksella, josta syntyi voittomaali viitisen minuuttia ennen ottelun loppua.
Lahtelaisilla on ollut tällä kaudella vaikeuksia SHL-seurojen kanssa. Ensimmäisessä CHL-ottelussaan Pelicans hävisi kotonaan Färjestad BK:lle maalein 0–5.
Englantilaiset juhlivat jälleen
Illan muissa otteluissa miteltiin tasaisissa tunnelmissa, joissa nähtiin niin ennakko-odotusten mukaisia tuloksia kuin yllätysvoittokin.
Suurin yllätys muhi Sheffieldissa, jossa paikallinen seura Steelers yllätti Sparta Prahan maalein 5–1. Vaikka ottelun ensimmäinen erä oli pitkälti vieraiden hallinnassa, maalinteko sälyttyi kotijoukkueen suomalaisten vastuulle.
Joel Janatuinen ja Mikko Juusola kaatoivat kylmää vettä prahalaisten housuihin ottelun neljän ensimmäisen peliminuutin aikana. Daniel Leavensin osuman jälkeen Steelers teki vielä kaksi maalia tyhjään nuottaan, mikä jätti Prahan ylpeyden tyhjän päälle.
Steelersin maalivahti Matthew Greenfield torjui lopulta 45 laukausta ja tyrehdytti Prahan 5,15 maaliodottaman vain yhdeksi päästetyksi maaliksi. Steelers on aloittanut CHL-kautensa rytinällä, sillä seura voitti toisella ottelukierroksella Växjö Lakersin jatkoajalla.
Varsinainen jännitysnäytelmä nähtiin Berliinissä, jossa Dynamo Pardubice haastoi Eisbären Berlinin. Ottelu oli illan tasaisin niin maalien kuin pelin virrankin osalta. Kotijoukkue oli pitkään kiinni voitonsyrjässä Lean Bergmannin ja Frederik Tiffelsin maaleilla, mutta Pardubicen tämän kauden tähtihankinta Roman Červenka tasoitti ottelun aivan varsinaisen peliajan lopulla.
Tiiviin tunnelman ottelun ratkaisua jouduttiin lopulta odottamaan aina voittomaalikilpailuun. Molemmat joukkueet tekivät näyttäviä suorituksia, mutta lopulta saksalaisen kiekkoilun ikonin Leo Pföderlin onnistuminen ratkaisi viihdyttävän ottelun kotijoukkueen eduksi maalilukemin 3–2.
Myös Zürichissä miteltiin jatkopaikan kannalta isoista sarjapisteistä. Kahdella voitolla CHL-kautensa aloittanut Straubing Tigers härnäsi parhaansa mukaan juuri Ilveksen selättänyttä ZSC Lionsia. Kivikova kotijoukkue osoitti kuitenkin laatunsa nousemalla ensin tasoihin ja lopulta voittoon ottelun viimeisen viiden minuutin aikana. Voittomaali 3–2 kirjattiin Mikko Lehtosen nimiin.
Illan ensimmäisessä ottelussa RB Salzburg punnersi tappioasemasta jatkoajalle kolmannen erän tarmokkuudensa ansiosta Unia Oświęcimin vieraana. Salzburg myös voitti ottelun lopulta Nikolas Krausin maalilla lukemin 3–2.
CHL:n alkusarja jatkuu jo viikonloppuna, jolloin joukkueet pelaavat neljännen kierroksen ottelunsa. Tappara pelaa lauantaina kotonaan Färjestadia vastaan, Ilves vieraissa Genève-Servetteä vastaan ja Pelicans jatkaa taivaltaan Tanskaan SønderjyskE Vojensin vieraana sunnuntaina.