Pelicans sai yt-neuvottelunsa päätökseen – tuloksena irtisanomisia sekä lomautuksia

LIIGA / Uutinen
Pelicans on ensimmäinen yt-neuvottelut päätökseen saanut Liiga-seura.
Kuva © Niko Niinivirta
Lahden Pelicansin sai yhteistoimintaneuvottelunsa päätökseen. Neuvotteluiden tuloksena kolme työntekijää irtisanotaan ja muu henkilöstö lomautetaan.

Lahden Pelicans Oy ja Pelicans Ravintolat Oy saivat päätökseen viime viikolla aloittamansa yt-neuvottelut. Neuvotteluiden tuloksena kolme ravintolahenkilökuntaan kuuluvaa työntekijää irtisanotaan. Irtisanomisten lisäksi yhtiöiden muu vakituinen henkilöstö lomautetaan enintään 90 päivän ajaksi porrastetusti 1.4.2020-30.12.2020 väisenä aikana.

Pelicans joutui käymään neuvottelut taloudellisista syistä. Koronaviruspandemian aiheuttamana Liiga-kausi jouduttiin lopettamaan kesken ennen runkosarjan päätöstä. Pelicansin toimitusjohtaja Tomi-Pekka Kolu kertoi seuran tiedotteessa pandemian vaikuttavan suuresti myös jääkiekon ulkopuoliseen toimintaan. Pelicans on laajentanut vahvasti toimintaansa jääkiekon ulkopuolella ravintolatoimintaan.

– Tämänhetkinen tilanne Suomessa ja maailmalla tekee tulevaisuuden näkymistä haastavat ja mahdottomat ennustaa. Meidän jääkiekkokautemme ulkopuolinen liiketoiminta pohjautuu tapahtumiin ja ravintolabisnekseen, joten sen suhteen lähitulevaisuus näyttää liiketoimintamme kannalta synkältä.
Meidän jääkiekkokautemme ulkopuolinen liiketoiminta pohjautuu tapahtumiin ja ravintolabisnekseen, joten sen suhteen lähitulevaisuus näyttää liiketoimintamme kannalta synkältä, Kolu sanoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle