Pelicans-miehistöön kokemusta SHL:stä, puolustukseen täydennystä Tampereelta ja Slovakiasta

LIIGA / Uutinen
Bryggman on edustanut urallaan muun muassa Luleåta.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
Pelicansin ryhmä täydentyy neljällä uudella pelimiehellä. Ruotsalaiskaksikko Lars Bryggman-Peter Anderssonin lisäksi lahtelaisryhmään liittyvät Saku Salminen sekä Aleksi Varttinen.

Pelicansin puolustus sai kolme uutta vahvistusta, kun Peter Andersson, Saku Salminen ja Aleksi Varttinen siirtyivät Lahteen. Hyökkäystä vahvistamaan tuli puolestaan Lars Bryggman. Anderssonin, Bryggmanin ja Varttisen sopimukset ovat yksivuotisia, Salmisen kontrahti on mallia 1+1. Varttisen sopimukseen sisältyy lisäksi kahden kuukauden koeaika.

Andersson on pelannut viimeiset viisi kautta SHL-joukkue Växjö Lakersissa, jossa voitti Ruotsin mestaruuden kausilla 2017-2018 ja 2020-2021. Viime kaudella 31-vuotias puolustaja kiekkoili Växjön takalinjoilla 36 ottelussa ja teki niissä tehot 2+3=5. Raamikkaalta (192cm/92kg) Anderssonilta löytyy vyöltään myös 168 ottelun kokemus AHL:stä. 

SHL:stä lahtelaisryhmään siirtyy myös 29-vuotias Bryggman. Isokokoinen (193cm/92kg) laitahyökkääjä edusti viimeiset viisi kautta Malmö Redhawksia ja hän on pelannut urallaan kaikkiaan 329 SHL-ottelua. Päättyneellä kaudella Bryggman viimeisteli 41 ottelussa seitsemän maalia ja antoi kolme maalisyöttöä.

Salminen pelasi viime kaudella ensimmäisen täyden kautensa Liigassa. 22-vuotias puolustaja luuti Tapparan takalinjoilla 42 ottelussa ja merkkautti niissä kolme syöttöpistettä. Kauden aikana hän kävi pelaamassa lainalla myös Mestiksessä Kiekko-Vantaassa, Kooveessa sekä KeuPassa.

Euralaislähtöinen Varttinen on pelannut Liigaa aiemmin 109 verran Ässien riveissä kausilla 2018-2021. Viime kauden 24-vuotias puolustaja vietti Slovakian pääsarjassa HK 32 Liptovsky Mikulasin miehistössä. Hän iski Extraliigassa 45 ottelussa tehot 7+7=14. 

» Lähetä palautetta toimitukselle