Pekka Rinteen loistelias pelaajaura päätökseen − "Olen ollut uskomattomalla, elämää muuttaneella matkalla"

NHL / Uutinen
Rinteen pelaajaura päättyy.
Kuva © Ethan Miller
Rinne pelasi NHL:ssä kaudesta 2005−06 lähtien edustaen vain Nashville Predatorsia.

Pekka Rinteen, 38, ura on tullut päätepisteeseensä. Maalivahdin seura Nashville Predators kertoi asiasta tiedotteessa, jossa kempeleläinen piti myös oman puheenvuoronsa.

− Yli 15 vuoden ajan olen ollut uskomattomalla, elämää muuttaneella matkalla Predatorsin kanssa. Se on vienyt minut useampiin paikkoihin kuin olisin ikinä voinut kuvitella ja antanut minulle enemmän kuin ikinä voisin antaa takaisin, Rinne sanoi.

Rinne varattiin NHL:ään kesän 2004 varaustilaisuuden kahdeksannella kierroksella ja hän debytoi taalajäillä kaudella 2005−06. Lopulta konkari torjui NHL:ssä 683 runkosarjaottelussa ja 89 pudotuspelikamppailussa.

NHL:n henkilökohtaisista palkinnoista Rinne voitti urallaan parhaalle maalivahdille myönnettävän Vezina Trophyn kaudella 2017−18. Lisäksi hän sai humanitäärisestä työstä annettavan King Clancy Memorial Awardin päättyneellä kaudella. Rinne on myös valittu useaan otteeseen NHL:n tähdistöotteluun.

− Tämä päätös ei ollut helppo, mutta tiedän sen olevan oikea ja oikeaan aikaan, maalivahti jatkoi ja osoitti kiitoksensa uraansa vaikuttaneille henkilöille.

Kärpissä maailman tietoisuuteen noussut Rinne voitti Liigassa kaksi Suomen mestaruutta ennen lähtöään Pohjois-Amerikkaan. Lisäksi hän oli mukana, kun Leijonat voitti MM-hopeaa keväällä 2014.

Otsikkoa korjattu kello 16.20.

» Lähetä palautetta toimitukselle