Patrik Laine ei pääsekään mukaan − Leijonien joukkue MM-kisoihin julki

MAAJOUKKUE / Uutinen
Marko Anttila on mukana tavoittelemassa kolmatta maailmanmestaruutta.
Kuva © Tiia Mahkonen
Maailmanmestaruutta puolustavan Suomen miehistö toisiin peräkkäisiin kotikisoihin on nyt selvillä. Aikaisemmista ilmoituksista poiketen Patrik Lainetta ei nähdä kotikaupungissaan MM-kisoissa.

Suomen maajoukkueesta putosi kauden viimeisen, Tšekissä pelatun Euro Hockey Tourin turnauksen jälkeen kuusi pelaajaa, minkä lisäksi Patrik Laineen liittyminen joukkueeseen peruuntui, sillä hän ei ole täysin toipunut vammoistaan.

Mukana olevissa pelaajissa on 16 aiemmin miesten maailmanmestaruuden voittanutta pelaajaa. Olympiavoittajia on kymmenen. Viisi pelaajaa on tekemässä aikuisten arvokisadebyyttinsä: maalivahdit Christian Heljanko ja Emil Larmi, puolustaja Nikolas Matinpalo sekä hyökkääjät Waltteri Merelä ja Ahti Oksanen

MM-joukkueeseen voi nimetä 22 kenttäpelaajaa ja kolme maalivahtia. Varsinaiset kisapassit leimataan kisojen aattona torstaina.

– Toki seuraamme sivusilmällä vielä NHL:n pudotuspelikierroksen etenemistä, mutta fokus on pelaajissa, jotka on nyt valittu mukaan, Jere Lehtinen kertoi.

Suomen kokoonpano 2023 Jääkiekon MM-kisoissa

Maalivahdit
Christian Heljanko
Emil Larmi
Jussi Olkinuora

Puolustajat
Niklas Friman
Miika Koivisto
Mikko Lehtonen
Nikolas Matinpalo
Olli Määttä
Atte Ohtamaa
Ville Pokka
Mikael Seppälä

Hyökkääjät
Marko Anttila
Joel Armia
Hannes Björninen
Teemu Hartikainen
Kaapo Kakko
Kasperi Kapanen
Juho Lammikko
Sakari Manninen
Waltteri Merelä
Ahti Oksanen
Harri Pesonen
Mikko Rantanen
Jere Sallinen
Antti Suomela

» Lähetä palautetta toimitukselle