Pasi Kaukoranta jää pois Ässien toiminnasta

LIIGA / Uutinen
Pasi Kaukoranta kertasi Isomäki Areenan lehdistötilaisuudessa Ässien kauden kulkua fläppitaululla havainnollistaen.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
Marraskuusta asti Ässien päävalmentajana toiminut Kaukoranta jää pois kaikesta porilaisseuran toiminnasta torstain HIFK-ottelun jälkeen.

Tiistaisen Ilves-ottelun jälkeen päävalmentaja Pasi Kaukoranta päätti arvuuttelut tulevaisuudestaan Ässissä. Porilaisten valmentajavastuuta marraskuusta asti kantanut Kaukoranta aikoo jäädä pois kaikesta Ässien valmennuksesta kauden päätyttyä. Kaukoranta tuli marraskuun alussa heikosti kauden aloittaneen porilaisryhmän peräsimeen yhdessä Jere Härkälän kanssa tehtävistään vapautettujen Mikael Kotkaniemen ja Joni Petrellin tilalle.

51-vuotias Kaukoranta on ennen nykyistä pestiään toiminut Ässien Liiga-joukkueen valmennusryhmässä aikaisemmin 11 kauden ajan. Hän oli mukana vuonna 2013 Suomen mestaruuden voittaneessa ryhmässä sekä kevään 2006 hopeajoukkueessa. Ennen tiistain ottelua Kaukoranta oli ehtinyt valmentaa Ässiä 38 ottelua pistekeskiarvolla 0,84.

− Meidän ainoa tavoite oli tarkoitus saada hyvä ilmapiiri tähän joukkueeseen kun saavuimme marraskuussa. Muutamaa ohipeliä lukuunottamatta olemme pystyneet kunnolla taistelemaan jokaisessa ottelussa, Kaukoranta kertasi kautta pelin jälkäisessä lehdistötilaisuudessa.

− Olemme saaneet paljon nuoria pelaajia sisään kauden aikana tähän joukkueeseen. Sellaisia nuoria pelaajia, jotka eivät olleet aikaisemmin pelanneet Liigaa, Kaukoranta jatkoi ylpeänä.

− Minulla on ollut hyvä keskustelu seurajohdon kanssa tulevaisuudestani tämän joukkueen valmennusryhmässä. Olen päättynyt jatkaa opettajana ja Kankaanpään Mailan urheilutoimenjohtajana. Päätökseni syntyi viime yönä, päätti Kaukoranta lehdistötilaisuuden lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle