Paljastus Kansainvälisestä jääkiekkoliitosta: kunniapuheenjohtaja René Fasel ajaa IIHF:n kulisseissa Venäjän etua

MAAJOUKKUE / Uutinen
IIHF:n kunnianpuheenjohtaja René Fasel on Venäjän puolella.
Kuva © Getty Images

Kansainvälisen jääkiekkoliiton edellinen puheenjohtaja René Fasel pyrkii lobbaamaan Venäjän etua IIHF:n kulisseissa. Niin sanoo järjestön nykyinen puheenjohtaja Luc Tardif.

– Hän pyrkii edelleen vaikuttamaan IIHF:n toimintaan, Tardif toteaa.

– Venäjän etua ajaen.

Tardif kuitenkin kutsuu Faselin toimintaa nimenomaan pyrkimyksiksi – antaen ymmärtää, ettei koe Faselin lobbaamisen vaikuttaneen päätöksiin.

Faselilla on yhä titteli IIHF:ssä, sillä hänet nimettiin vuonna 2021 liiton kunniapuheenjohtajaksi. Tuolloin hän luopui puheenjohtajan roolista ja seuraajaksi nousi Tardif. Fasel on IIHF:n pitkäaikaisin puheenjohtaja. Hän istui vallassa vuodet 1994–2021 eli 27 vuotta.

Faselin nykyiset pyrkimykset Venäjän edun edistämiseen eivät ole sikäli yllätys, että hän on työskennellyt viime vuoden maaliskuusta saakka KHL:lle. Työnkuvan on ilmoitettu liittyvän sarjan kehittämiseen ja strategiaan. Jo puheenjohtajuutensa aikana Fasel tiedettiin hyvin Venäjä-myönteiseksi. Hän on muun muassa ollut diktaattori Vladimir Putinin vakiovieras.

Kun Tardifin johdolla viime vuonna IIHF sivuutti Venäjän ja Valko-Venäjän pois maajoukkuejääkiekosta, Fasel kritisoi ratkaisua ja totesi, että kyseessä oli "surullinen päivä IIHF:n historiassa".

Faselin puheenjohtajakauden pitkäaikainen varapuheenjohtaja Kalervo Kummola kertoi vuonna 2018 oman käsityksensä Faselin Venäjä-sympatioiden taustoista.

» Lähetä palautetta toimitukselle