Ovet kävivät Tapparan hyökkäyksessä – Puistola loppukaudeksi Kouvolaan, Tanus palaa Jukureista kotiin

LIIGA / Uutinen
Patrik Puistola pelaa loppukauden KooKoossa.
Kuva © Saana Hakala
Loukkaantumisten kanssa painiva Tappara hankki oman sopimuspelaajansa takaisin Mikkelistä, mutta samalla lainasi toisen Kouvolaan.

Liigassa toisena oleva Tappara on kertonut, että hyökkääjä Patrik Puistola siirtyy loppukauden kattavalla lainasopimuksella KooKoon riveihin. Samalla seura ilmoitti myös, että Mikkelin Jukureissa koko kauden lainalla pelannut keskushyökkääjä Kristian Tanus palaa loppukaudeksi Tapparaan.

19-vuotias Puistola on pelannut tällä kaudella Tapparan lisäksi Liigaa Jukureissa, joissa hän teki seitsemässä ottelussa tehot 3+2. Tapparassa puolestaan syntyi 24 ottelussa vain kaksi syöttöpistettä. Nuorten MM-kisoissa Puistola kuului Suomen parhaimpiin pelaajiin tehoilla 5+3. Puistolan sopimus Tapparan kanssa päättyy tähän kauteen.

Puistolan tutkaparina Tapparan junioreista, Mestiksestä ja nuorten maajoukkueista tunnettu Tanus siirtyi Jukureihin lainalle jo viime kauden lopulla ja alun perin hänen olisi pitänyt pelata tämä kausi loppuun Mikkelissä. Tanuksen tämän kauden tehot Liigassa ovat 24 ottelussa 2+6. Nuorten MM-kisoissa Tanus oli Puistolan tavoin tehokas pistein 2+7. Tanuksen sopimus Tapparan kanssa kestää kevääseen 2022 asti.

» Lähetä palautetta toimitukselle