Oulun Liiga-ilta päättyi fanien häiriköintiin – "Jo ennen ottelua oli uhittelua"

LIIGA / Uutinen
Hallissa syntynyt jännite laukesi vaasalaislinja-auton edustalla.
Kuva © Sami Halonen
Poliisi oli valmistautunut Kärpät–Sport-otteluun erityisellä miesvahvuudella. Henkilöitä taltutettiin voimakeinoin.

Lauantainen Kärpät–Sport-ottelutapahtuma päättyi kannattajien häiriökäyttäytymiseen. Ottelun päätyttyä runsaslukuisena paikalla ollut poliisi taltutti Oulun Energia Areenan ulkopuolella henkilöitä voimakeinoin. Ainakin yksi vieraskannattaja näytettiin otettavan poliisin huostaan.

Sportin kannattajien joukosta kuultiin koko ottelutapahtuman aikana uhittelua sekä järjestyksenvalvontahenkilökunnalle että paikallisille katsojille. Poliisi oli valmistautunut mahdollisiin ongelmiin erityisellä miesvahvuudella.

– Kummaltakin puolelta oli tullut jo ennen ottelua uhittelua netissä. Poliisi on ollut tästä tietoinen, ja sen vuoksi tänään (lauantaina) on lisätty poliisivalvontaa tämän ottelun aikana, ja jo sitä ennen ja sen jälkeen, jäähallissa työvuorossa ollut poliisi kommentoi asiaa ottelun kolmannen erän aikana.

Ottelun jälkeen oululaisfanikatsomossa alkoi "menkää jo pois" -laulu, jota tahditettiin osoittelemalla Sport-fanien suuntaan. Sportin fanit vastasivat huutamalla toistuvasti aggressiivisella äänellä "tulkaa tänne".

Uhkaava tunnelma purkautui hallin ulkopuolla. Järjestyksenvalvontahenkilöstö ja poliisi pyrkivät saattamaan Sport-fanit heidän linja-autoonsa. Yksi paikallinen lähestyi linja-autoa huudellen ottelun lopputulokseen viitaten "5–0". Poliisi myös jahtasi juosten ainakin yhtä paikallista.

Sportin Oulun vierailuista on aiemminkin seurannut kahakointia muun muassa näin ja näin.

» Lähetä palautetta toimitukselle