Ottawa Senatorsin Josh Norrisin, 23, kausi on ohi. Yhdysvaltalaishyökkääjä kärsii olkapäävammasta, joka vaatii leikkaushoitoa. Tilanne on Norrisille tukala, sillä hän oli juuri palannut kaukaloon oltuaan olkapäävamman takia sivussa lähes koko syyskauden.
Norris ehti pelata Senatorsin riveissä paluunsa jälkeen kolme ottelua. Yhteensä hän kirjasi kauden kahdeksassa ottelussaan kolme tehopistettä (2+1).
Michiganissa syntynyt keskushyökkääjä on pelannut NHL-kaukaloissa 133 ottelua tehoin 54+39=93. Viime kaudella hän pelasi NHL-uransa toistaiseksi parhaan kauden, kun 66 otteluun syntyi 55 tehopistettä (35+20).
Norris on San Jose Sharksin ensimmäisen kierroksen varaus vuodelta 2017. Hän pelaa ensimmäistä kauttaan viime kesänä Senatorsin kanssa tehdystä kahdeksan vuoden ja yli 60 miljoonan dollarin sopimuksesta.