Osoite vaihtui yllättäen Ruotsista Kanadaan: Saku Mäenalanen suuntaa NHL:ään

NHL / Uutinen
Saku Mäenalanen kuului viime kaudella Leijonien olympia- ja MM-kultaa voittaneisiin joukkueisiin.
Saku Mäenalanen solmi Winnipeg Jetsin kanssa yhden vuoden sopimuksen ja suuntaa näin Ruotsin sijaan toistamiseen Pohjois-Amerikkaan.

Saku Mäenalanen on CapFriendly-sivuston mukaan solminut Winnipeg Jetsin kanssa yksivuotisen ja kaksisuuntaisen pelaajasopimuksen.

Näin ollen Mäenalanen tienaa kaudesta 750 000 dollaria, mikäli hän pelaa NHL:ssä. AHL:ssä hänen tienestinsä puolestaan jäävät 225 000 dollariin.

Mäenalanen solmi noin vuosi sitten kolmivuotisen, ulkomaanoptiolla varustetun sopimuksen Kärppien kanssa, ja tänä keväänä hänen uutisoitiin olevan käyttämässä ulkomaanoptionsa. Vahvana kandidaattina uudeksi osoitteeksi näyttäytyi tuolloin SHL:n Brynäs IF.

Mäenalaselle kyseessä on toinen yritys vakiinnuttaa pelipaikka NHL:ssä. Edellinen näytönpaikka Carolina Hurricanesissa kaudella 2018−19 poiki 34 NHL-ottelua tehoin 4+4.

28-vuotias torniolainen oli viime kaudella Kärppien tehokkain pistemies tehoin 13+28=41, ja muihin kauden kohokohtiin kuuluivat niin olympia- kuin MM-kultakin.

» Lähetä palautetta toimitukselle