Oliwer Kaski jättää AHL-kaukalot taakseen toistaiseksi − ura jatkuu Omskissa

KHL / Uutinen
Maajoukkueessakin esiintynyt Kaski pelaa ensi kaudella KHL:ssä.
Kuva © Arno Hämäläinen https://www.instagram.com/hockeygrapher/
AHL:ssä viime kauden kiekkoillut Oliwer Kaski jatkaa uraansa KHL-joukkue Avangard Omskissa.

Oliwer Kaski teki yksivuotisen sopimuksen Avangard Omskin kanssa. Omsk sijoittui KHL:n runkosarjassa viime kaudella kuudenneksi ja taipui pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Ufaa vastaan 4-2-otteluvoitoin.

Kaski siirtyi viime kaudeksi Pohjois-Amerikkaan, kun teki vuoden mittaiseksi sopimuksen Detroit Red Wingsin kanssa. Hänen kautensa kului kuitenkin AHL:ssä ja joulukuussa Kaski kaupattiin Carolina Hurricanesiin. NHL-otteluita ei Hurricanesin miehistössäkään kuitenkaan tullut, vaan hän pelasi AHL:ää Charlotte Checkersissä. Yhteensä Kaski pelasi AHL:ssä 54 ottelua ja iski niissä tehot 13+12=25.

Ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään Kaski pelasi huippukauden Pelicansin miehistössä. Hän voitti Liigan puolustajien pistepörssin ja kauden päätteeksi hänet palkittiin sarjan parhaana puolustajana sekä runkosarjan parhaana pelaajana. Keväällä hän oli voittamassa MM-kultaa leijonapaidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle