Nyt se on varmaa: Liiga pysyy suljettuna – sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika

LIIGA, MAAJOUKKUE / Uutinen
HIFK:n ei jatkossakaan tarvitse huolehtia Mestikseen putoamisesta.
Kuva © Topi Lainio

Liiga pysyy suljettuna sarjana määrittämättömän ajan tulevaisuuteen. Asia varmistui tänään, kun Liiga ja Suomen jääkiekkoliitto tiedottivat solmineensa toistaiseksi voimassa olevan yhteistyösopimuksen. Uusi sopimus oli ajankohtainen, koska edellinen sopimus olisi päättänyt kuluvan kauden jälkeen. Sopimukseton tila olisi tuonut valtavasti epävarmuutta kaikkiin aspekteihin, joissa Liiga ja liitto tekevät yhteistyötä. Esimerkiksi erotuomarit, tilastointi, pelilupa-asiat ja maajoukkuetoiminta.

Tuoreessa sopimuksessa linjataan, että Liigan joukkuemäärä pysyy sopimuksen ollessa voimassa lähtökohtaisesti nykyisellään. Liigakarsintoja ei järjestetä, eikä Liigasta voi näin ollen sopimusaikana pudota.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Harri Nummela kertoo, että sopimuksessa on kuuden kuukauden irtisanomisaika molemmille osapuolille. Se on merkittävä muutos aiempaan sopimusmalliin. Edelliset yhteistyösopimukset ovat olleet määräaikaisia, mikä on tarkoittanut sitä, ettei niissä ole ollut irtisanomismahdollisuutta kesken sopimuskauden.

– Jääkiekkoliiton ajattelussa toistaiseksi voimassa oleva sopimus ja kuuden kuukauden mittainen irtisanomisaika tarkoittavat mahdollisuutta viime vuosia nopeampaan reagointiin. Jääkiekkomaailmassakin muutokset tapahtuvat nykyään aiempaa nopeammin, Nummela kommentoi.

Sopimukseen sisältyy elementtejä Suomen toiseksi korkeimman sarjatason Mestiksen tukemiseksi ja kehittämiseksi muun muassa Liigan merkittävän rahallisen tuen avulla.

Viime kausien käytännön mukaisesti Liiga-otteluja ei pelata jatkossakaan marraskuun kansainvälisen maaottelutauon aikana. Joulukuun ja helmikuun miesten maajoukkueturnausten aikana Liiga-otteluja voidaan pelata päivinä, jolloin Leijonat ei pelaa.

– Jos toinen vaihtoehto on sopimukseton tilanne Liigan ja Jääkiekkoliiton välillä, tämä sopimus on suomalaiselle jääkiekolle erittäin tärkeä. Haluan korostaa, että liitolla ja Liigalla on tällä hetkellä todella hyvä keskusteluyhteys. Tässä sopimusprosessissa eivät missään vaiheessa riidelleet ihmiset. Asioihin vain on tällaisissa neuvotteluissa vähintään kaksi erilaista näkökulmaa, joiden välillä neuvotellaan, Nummela sanoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle