Nuorten liigojen sarjatasoille uudistus: SM-sarjat muokataan 12+12-mallin

Muut Sarjat / Uutinen
Liigaseurojen mandaattipaikat poistuvat U20 SM-sarjasta.
Kuva © Timo Savela
Junioreiden ylimpien sarjojen pelaamistapa muuttuu tulevaksi kaudeksi Suomen Jääkiekkoliiton Liittohallituksen päätöksellä. Keskeisin muutos on avoimen kilpailun lisääntyminen kaukalossa.

Avoin kilpailullisuus lisääntyy kotimaisissa juniorisarjoissa tulevilla kausilla. Jääkiekkoliiton liittohallitus vahvisti valmennusvaliokunnan ja kilpailuvaliokunnan esityksestä uuden pelaamistavan U20 SM-sarjaan, U20 Mestikseen ja U18 SM-sarjaan.

Liiga-joukkueiden kokonaismäärä nousee kauteen 22-23 mennessä. Kaikki laajennettuun 12+12 joukkueen SM-sarjaan osallistuvat joukkueet voivat jatkossa nousta mestaruuteen asti, mutta ylimmän tason alkusarjan joukkuemäärä laskee.

U20 SM-sarjan kausi alkaa 20 joukkueen voimin, mutta yksinkertaisen alkusarjan jälkeen 12 parasta joukkuetta jatkavat varsinaiseen SM-sarjaan. Loput kahdeksan joukkuetta pelaavat U20 Mestiksen alkusarjan neljän parhaan joukkueen kanssa alemman jatkosarjan.

SM-sarjan kahdeksan parasta etenevät keväällä pudotuspeleihin, kaksi viimeistä joukkuetta puolestaan pelaavat alemman jatkosarjan neljän parhaan joukkueen kanssa kaksinkertaisen karsintasarjan, jonka kaksi parasta joukkuetta pääsee ylempään alkusarjaan kaudelle 2022-23.

Muut U20 SM-sarjan joukkueet aloittavat seuraavan kautensa alemmasta karsintasarjasta, paitsi kaksi viimeistä joukkuetta pelaavat U20 Mestiksen kahden kärkijoukkueen kanssa kaksinkertaisen karsintasarjan, josta kaksi ryhmää selviää alempaan SM-alkusarjaan kaudeksi 2022-23.

Putoamisen osalta yksi asia ei muutu. Liigan ja Jokereiden nuorten joukkueet säilyttävät jatkossakin sarjapaikkansa, vaikka ne jäisivät alemmassa jatkosarjassa hännille, mutta seuraavakin kausi alkaa SM-sarjan alemmassa alkusarjassa. 

U18 SM-sarjan muutokset noudattelevat samoja linjoja. Alkavan kauden kevätpuolella kahdeksan parasta joukkuetta jatkavat pudotuspeleihin. SM-sarjan kymmenen parasta joukkuetta taas saavat suoraan paikan kauden 2022-23 ylempään SM-alkusarjaan. Sm-sarjan viimeiset joukkueet puolestaan joutuvat karsimaan seuraavan kauden paikastaan Mestis-joukkueita vastaan.

Myös U18 SM-sarjan kausi alkaa jatkossa ylemmällä ja alemmalla jatkosarjalla.

Juttua muokattu 21.6.2021. Muokattu otsikosta ja tekstistä mandaattipaikkoja koskeva osuus. Liiga-organisaatioiden ja Jokerien nuorten joukkueille ei ole mandaattipaikkaa ylimmällä 12 joukkueen tasolla, mutta Mestikseen ko. joukkueet eivät voi pudota.

» Lähetä palautetta toimitukselle