Nuorten MM-kisojen paras puolustaja jatkaa Kärpissä – Topi Niemelälle vuoden jatkosopimus

LIIGA / Uutinen
Topi Niemelä pukee päälleen Kärppien pelipaidan myös ensi kaudella.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Oulun Kärpät ja Topi Niemelä ovat allekirjoittaneet yhden vuoden jatkosopimuksen. Näin nuori puolustaja jatkaa myös ensi kaudella oululaisten riveissä.

Kärpät on tehnyt yhden vuoden jatkosopimuksen puolustajansa Topi Niemelän kanssa. Tuleva sopimus kattaa kauden 2021−22 loppuun asti. 18-vuotias Niemelä pelaa jo toista täyttä kauttaan oululaisten riveissä. Nuorukainen on urallaan pelannut 58 ottelua Liigassa, jossa hän on tehnyt tehot 1+10= 11.

Niemelä oli mukana Suomen nuorten MM-kisajoukkueessa Kanadassa, joka saavutti kisoissa MM-pronssia. Niemelä valittiin kisoissa turnauksen parhaaksi puolustajaksi. Samalla hän voitti turnauksessa myös puolustajien pistepörssin. Nuori puolustaja keräsi 7 otteluun oikein mukavat 2+6= 8 tehopistettä.

– Kehityskäyrä on osoittanut oikeaan suuntaan. Steppi stepiltä olen pystynyt pelaamaan itseni miesten joukkueeseen. Seuraava tavoite on vakiinnuttaa paikka ja ansaita erikoistilanneaikaa. Olen erittäin määrätietoinen ihminen, joten jos jotain haluan, niin teen kaikkeni sen saavuttamiseksi, Niemelä kertoi Kärppien tiedotteessa.

– Olemme laskeneet, että Topi pystyy ensi kaudella pelaamaan joukkueen top 4 -puolustajana. Hän on pelaajana varmasti sellainen, joka tulee vielä jatkamaan matkaansa täältäkin eteenpäin. Upeaa, että hänen kanssaan saatiin sovittua jatkosta kärppäpaidassa, Kärppien urheilutoimenjohtaja Harri Aho toteaa tiedotteessa.

Niemelä on Toronto Maple Leafsin varaus viime varaustilaisuudessa, jossa hänet varattiin kolmannella kierroksella numerolla 64. 

» Lähetä palautetta toimitukselle