Nuorten Leijonien päävalmentajat selvillä vuoteen 2022 − Pennanen ottaa vetovastuun Helmisen jälkeen

MAAJOUKKUE / Uutinen
Antti Pennanen ja "tonnin seteli".
Tällä hetkellä HPK:n päävalmentajana toimiva Antti Pennanen on nimetty Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen päävalmentajaksi kausille 2020−22.

Tammikuussa Suomen Jääkiekkoliitto ilmoitti, että ensi vuoden turnauksessa päävalmentajana toimii Raimo Helminen, jonka sopimus on yhden kauden mittainen. Antti Pennanen ottaa vetovastuun Helmisen jälkeen. Tällä hetkellä HPK:ta valmentavan Pennasen sopimus seurajoukkueensa kanssa päättyy kevääseen 2020.

Kuten Helminen ensi kaudella, myös Pennanen on samalla osa A-maajoukkueen valmennusryhmää. Pennanen on maajoukkueen apuvalmentajana tällä kaudella, ja hän oli Jukka Jalosen apuna myös nuorten maailmanmestarijoukkueessa vuoden 2016 kotikisoissa.

– On hienoa päästä mukaan kehittämään suomalaista jääkiekkoa ja nuoria pelaajia. Turnausvalmentamisen ohella iso osa työstä tapahtuu seurakentällä, mikä motivoi minua suuresti. On myös hienoa päästä täysipainoisesti mukaan kansainvälisen huippukiekon ytimeen, Pennanen kommentoi tulevaa pestiään.

Vuoden 2021 maailmanmestaruudesta pelataan Kanadan Edmontonissa ja Red Deerissä. Vuoden 2022 kisaisäntää ei ole vielä valittu.

» Lähetä palautetta toimitukselle