Nuorten Leijonien kokoonpano elää välierään lähdettäessä – Roby Järventie katsomoon, Kari Piiroinen jatkaa maalilla

MAAJOUKKUE / Uutinen
Kari Piiroinen on ottanut ykkösvahdin viitan harteilleen ja torjuen Nuoret Leijonat kohti mitalipelejä.
Kuva © Leijonat.fi/Pasi Mennander

Nuoret Leijonat voitti dramaattisen nousun päätteeksi puolivälierässä Ruotsin 3–2-lukemin. Ottelun loppuhetkillä päävalmentaja Antti Pennanen muokkasi kokoonpanoa ja tulevana yönä kello 04.30 alkavassa Yhdysvallat-välierässä on aloittava kokoonpano samaisessa muodossa. Tämä tarkoittaa, että Roby Järventie jännittää katsomon puolella kamppailua ja Matias Mäntykivi nousee hänen tilalleen. Maalilla jatkaa Kari Piiroinen.

Yhdysvallat on pelannut turnauksessa varsin mainiosti. Suomen tavoin alkulohkosta joukkue nappasi yhdeksän pistettä ja hävisi ainoastaan Venäjälle 5–3-lukemin. Nate Leamanin luotsaama ryhmä sai vastaansa puolivälierissä Slovakian, joka kaatui 5–2-lukemin.

Puolivälierässä Trevor Zegras sekä Bobby Brink iskivät kaksi syöttöpistettä kumpainenkin, joten erityisesti heitä kannattaa Nuorien Leijonien pitää silmällä. Spencer Knight on torjunut Yhdysvaltojen maalilla turnauksessa 212.15 minuuttia ja varmasti luistelee myös välierässä maalinsuulle. 

Nuorien Leijonien kokoonpano MM-välierään 

Maalilla:
1 Kari Piiroinen

Varamaalivahti:
31 Roope Taponen

1. kentällinen
22 Roni Hirvonen – 15 Anton Lundell – 23 Mikko Petman
2 Santeri Hatakka – 4 Ville Heinola

2. kentällinen
21 Mikael Pyyhtiä – 27 Juuso Pärssinen – 34 Aku Räty
35 Mikko Kokkonen – 10 Kasper Puutio

3. kentällinen
19 Petteri Puhakka – 28 Henri Nikkanen – 33 Brad Lambert
6 Eemil Viro – 7 Topi Niemelä

4. kentällinen
36 Benjamin Korhonen – 20 Samuel Helenius – 29 Kasper Simontaival
12 Matias Rajaniemi

13. hyökkääjä:
32 Matias Mäntykivi

» Lähetä palautetta toimitukselle