Nuorten Leijonien kisaurakka jatkuu – Roby Järventie mukana, Juha Jatkola tolppien välissä

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen kolmosketju ratkaisi maaleillaan Saksa-kamppailun.
Kuva © Tiia Mahkonen
Nuoret Leijonat nappasi eilen voiton Saksasta ja tänään vastassa on Itävalta. Joukkueen kokoonpanoa muovattiin eilisestä, ja Roby Järventie pääsee pelaamaan turnauksen ensimmäisen ottelun.

Eilen alkusarjan ottelunsa alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa aloittanut Suomi kohtaa tänään Itävallan. Eilisessä ottelussa Nuoret Leijonat nappasi Saksasta voiton lukemin 3–1, kun ottelussa edettiin pitkään tasaisissa merkeissä. Illan vastustaja Itävalta avaa kisaurakkansa tänään.

Eilisen ottelun jälkeen Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen oli tyytyväinen joukkueensa otteisiin, mutta erikoistilanteiden osalta parannettavaa jäi. Ottelun alku oli Pennasen mukaan hieman hermostunut, mutta loppua kohden jokainen ketju teki töitä yhteisen päämäärän eteen.

Itävalta pelasi viime vuoden kisoissa neljä ottelua ja teki niissä ainoastaan yhden maalin, kun vastaavasti päästettyjä maaleja oli peräti 29. Joukkue ei kuitenkaan pudonnut alempaan sarjaan, sillä koronaviruksen vuoksi yksikään joukkue ei noussut korkeammalle tasolle tai pudonnut sieltä.

Itävallalla muutamia hyviä yksilöitä

Viime vuoden joukkueen suurin tähti Marco Rossi ei mahdu kisoihin ikänsä puolesta, joten ykköspelaajan viittaa on soviteltu Marco Kasperin harteille, vaikka hän ei pystykään yksin kantamaan joukkuetta. Kasper on vasta 17-vuotias ja kiekkoillut kaksi edellistä kautta Ruotsissa. Hänen nimensä on nostettu esiin ensi vuoden varaustilaisuuden ykköskierroksesta puhuttaessa.

Kasperin lisäksi joukkueessa on viisi sellaista pelaajaa, jotka pukivat maajoukkuepaidan ylleen myös vuosi sitten. Heistä Senna Peetersin odotetaan auttavan joukkuetta. Lisäksi kannattaa tarkkailla niin ikään 17-vuotiasta Luca Aueria, joka nousi juniorijoukkueesta pelaamaan ICEHL:ää EC Salzburgin riveissä.

Itävallan maalilla pelaa viime vuoden tapaan Sebastian Wraneschitz. Nimi saattoi pompahtaa esiin viime vuonna, kun Itävallan kolmen parhaan pelaajan joukkoon valittu maalivahti torjui Ruotsia vastaan peräti 61 kertaa ja Tšekkiäkin vastaan hanska heilahti peräti 54 kertaa. Hänen alkukautensa on ollut vaikea, mutta kyvykkyys on tiedossa.

Itävallalla on suuri vuori kiivettävänään, jos se meinaa napata pisteitä turnauksessa. Paikkansa se kuitenkin pitää, sillä IIHF:n päätöksen mukaan yksikään joukkue ei putoa alemmalle sarjatasolle. 

Joukkueesta voidaan nostaa muutamia yksilöitä esiin, mutta se ei ole riittävästi kovia kiekkomaita vastaan, jolloin peliä pitäisi pystyä viemään eteenpäin neljällä ketjulla. Mahdollisuuksia kuitenkin on.

Suomi uudistetuin ketjukoostumuksin turnauksen toiseen koitokseen

Suomen johtavana kenttänä pelasi eilisessä Saksa-ottelussa Samuel Heleniuksen johtama viisikko, jossa laidoilla pelasi Ville Koivunen sekä Brad Lambert. Päävalmentaja Pennanen nostikin eilisen ottelun jälkeen esiin Lambertin, joka hankalasta alkukaudesta huolimatta otti paikkansa ja näytti osaamistaan monissa eri tilanteissa.

Vaikka erikoistilannepelaaminen jätti parantamisen varaa, oli joukkueen esitys kuitenkin kypsä, sillä yritteliäisyys ja työteliäisyys jatkuivat ottelun teemoina aina loppusummeriin saakka. Saksa ei päästänyt Nuoria Leijonia helpolla kamppailemalla ja pelaamalla taktisesti viisaasti, joten ylimarssia ei nähty.

Turnauksen toisessa ottelussa kokoonpano on muovattu uuteen uskoon. Juha Jatkola saa torjuntavuoron tolppien välissä Joel Blomqvistin toimiessa luukkuvahtina. Roby Järventie vapautui karanteenista ja pelaa kakkosketjussa Juuso Mäenpään paikalla. Eilen toiminut kolmosketju jatkaa muuttumattomana kuten myös neljäs hyökkäysketju. 

Pakistosta Ville Ottavainen ei ole mukana ja Aleksi Heimosalmi ottaa hänen paikkansa kakkosketjussa. Karri Aho pukee maajoukkuepaidan ylleen ja on seitsemäntenä puolustajana mukana.

Suomen kokoonpano klo: 21 alkavaan Itävalta-otteluun:

Maalilla:
31 Juha Jatkola

Varalla:
30 Joel Blomqvist

1:
22 Roni Hirvonen – 32 Joel Määttä – 29 Kasper Simontaival
15 Petteri Nurmi – 7 Topi Niemelä

2:
13 Roby Järventie – 27 Oliver Kapanen – 37 Joakim Kemell
21 Aleksi Heimosalmi – 10 Kasper Puutio

3:
24 Ville Koivunen – 20 Samuel Helenius – 33 Brad Lambert
6 Eemil Viro – 3 Ruben Rafkin

4:
34 Roni Karvinen – 28 Sami Päivärinta – 23 Kalle Väisänen
2 Karri Aho

13. hyökkääjä:
19 Juuso Mäenpää

Juttua korjattu 27.12. kello 17.40: Itävalta ei voi tippua alemmalle tasolle, sillä IIHF ilmoitti aiemmin, että yksikään joukkue ei putoa

» Lähetä palautetta toimitukselle