Nuorisomaajoukkueissa esiintynyt Tammela Jokipoikiin - Blomberg vahvistamaan puolustusta

MESTIS / Uutinen
Blomberg on viime kaudet pelannut Hermeksessä.
Kuva © Emil Hansson www.Hanssonsphoto.net
Jokipoikien miehistö täydentyy kahdella pelaajalla, kun Niki Blomberg ja Jussi Tammela siirtyvät Joensuuhun.

Niki Blomberg kiekkoili kaksi edelliskautta Hermeksen takalinjoilla. Päättyneellä kaudella 23-vuotias puolustaja kokosi 50 ottelussa tehot 5+7. Ennen Kokkolaan siirtymistään hän edusti kasvattajaseuransa KooKoon A-nuoria ja toimi joukkueen kapteenina.

− Niki tulee olemaan hyvä esimerkki meidän kokemattomammille pelaajille, sillä kyseessä on todella hyvä urheilija, joka tekee kaikkensa joukkueen eteen. Häntä vastaan ei ole mukava pelata ja hän liikkuu todella sulavasti. Isona plussana on myös erikoisosaaminen alivoima-pelissä, kuvaili Jokipoikien päävalmentaja Joni Petrell.

Hyökkäykseensä Jokipojat hankki pääosin TUTOn A-nuorissa päättyneen viettäneen Jussi Tammelan. 19-vuotias hyökkääjä iski Nuorten SM-Liigassa 38 ottelussa tehot 18+17 ja oli joukkueensa toiseksi tehokkain pistemies. Hän sai vyölleen myös 13 Mestis-ottelua.

− Jussi on urallaan eteenpäin menevä ja kovaluonteinen hyökkääjä. Lähtökohtaisesti haluan peluuttaa häntä keskushyökkääjänä, jossa hänen kätisyytensäkin tuo meidän avauspelaamiseen vaihtoehtoja. Hänellä on nyt läpimurron paikka miesten sarjoissa monen muun pelaajan ohella ja sen eteen me tehdään tietenkin töitä, Petrell kertoi.

Tammela on kiertänyt juniorivuosinaan myös useita eri ikäkausimaajoukkueita. Hänen veljensä Jonne ja Jeremi pelaavat myös jääkiekkoa: 21-vuotias Jonne on viimeiset kolme kautta pelannut Pohjois-Amerikassa, joista kaksi viimeisintä AHL:ssä ja ECHL:ssä. 15-vuotias Jeremi kiekkoilee puolestaan KalPan B ja- C-nuorissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle