Nuori tähti Sofianna Sundelin lähtee Pohjois-Amerikkaan yliopistosarjaan − St. Cloudin tulevaisuudessa näkyy muitakin suomalaiskykyjä

Naisten Liiga, Muut Sarjat / Uutinen
Sundelin lähtee Kuortaneelta maailmalle.
Naisleijonissakin nähty hyökkääjä edustaa ensi kaudesta lähtien St. Cloud Staten yliopistoa. Vuoden päästä hän saa seuraa lahjakkaista nuorista suomalaisista. Sundelin löysi jo muutaman pelillisen seikan, joita haluaa eritoten kehittää yliopistovuosinaan.

Naisten Liigaa Kuortaneella viiden kauden ajan pelannut Sofianna Sundelin siirtyy ensi kaudeksi Yhdysvaltojen yliopistosarjaan. Hänen tuleva joukkueensa on St. Cloud Staten yliopiston naisten edustusjoukkue.

− Onhan se upeaa päästä ulkomaille pelaamaan. Odotan innolla yliopistopelejä! Olen viihtynyt Kuortaneella todella hyvin, mutta nyt lukion jälkeen on aika vaihtaa paikkaa, Sundelin pohtii Jatkoajalle.

20-vuotias Sundelin on edustanut Suomea sekä tyttöjen että naisten maajoukkueissa useissa arvoturnauksissa. Tämän kevään MM-turnauksessa Sundelin tehtaili Naisleijonissa seitsemässä ottelussa viisi syöttöpistettä. Lisäksi hän on lukeutunut seurajoukkueensa Kuortaneen parhaimmistoon.

Minnesotan osavaltiossa sijaitsevassa yliopistossa valmentava entinen maajoukkuepuolustaja Mira Jalosuo kertoi Twitterissä, että kaudeksi 2024−25 Sundelinia St. Cloudiin seuraavat Emilia Kyrkkö, Sundelinin joukkuekaveri Kuortaneelta ja maajoukkuemaalivahti sekä Naisleijonien MM-joukkueesta loukkaantumisen takia pudonnut taitava HIFK-puolustaja Siiri Yrjölä.

− Odotan ennen kaikkea pelaamista, mutta myös joukkuekavereiden kanssa yhteistä arkea. On totta kai kiva ja auttaa paljon, että pystyy välillä puhumaan myös suomea. Tunnen kaikki entuudestaan ja Kyrkön kanssa olemme pelanneet pitkään yhdessä, Sundelin sanailee.

Viime kaudella 14 runkosarjaottelua pelannut Sundelin paukutti Kuortaneen paidassa 18 tehopistettä. Pudotuspelien neljässä ottelussa hän tehtaili tehot 3+1=4.

− Haluan kehittyä kokonaisvaltaisesti joka osa-alueella urheilijana. Erityisesti kamppailupelaamista ja pelin tempoa haluan edistää, jotta pystyn tekemään nopeammin ratkaisuja kaukalossa.

Päättyneellä kaudella St. Cloud Statessa kiekkoilivat suomalaisista Sanni Ahola ja Jenniina Nylund, joka siirtyi opintojensa päätyttyä SDHL:än Brynäsiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle