Nuori puolustaja Matteo Pietroniro Pelicansiin − lahtelaiset julkaisivat myös Jaakolan sopimuksen

LIIGA / Uutinen
Ville Nieminen katsoi tuimalla katseella omiensa otteita.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Puolustajat Matteo Pietroniro ja Topi Jaakola siirtyvät Lahden Pelicansiin. Molempien sopimukset ovat yksivuotisia, mutta Pietronirolla on optio toisestakin kaudesta.

20-vuotias Matteo Pietroniro saapuu Pelicansiin USHL-seura Chicago Steelistä, jossa hän toimi kapteenina. 185-senttinen puolustaja nakutti 62 ottelussa 49 pistettä ollen sarjan neljänneksi tehokkain pakki.

− Pietroniro pystyy tekemään tulosta hyökkäyspäässä, mutta osaa olla myös erittäin inhottava pelaaja puolustuspäässä. Pelaaja, josta omat tykkäävät, mutta vastustajat vihaavat. Mies odottaa innolla pääsyä Lahteen kehittymään jääkiekkoilijana ja ottamaan seuraava steppiä urallaan, urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen sanailee Pelicansin tiedotteessa.

Kokenut Topi Jaakola siirtyy Pelicansiin, kuten Jatkoaika aiemmin uutisoi. Maailmanmestaripuolustaja on kärsinyt urallaan loukkaantumisista. Hän on pelannut urallaan Suomen ulkopuolella niin seitsemät MM-kisat kuin kausia KHL:ssä ja SHL:ssä. Laukkasen mukaan Jaakola tuo joukkueeseen voittamisen kulttuuria ja monipuolisuutta.

− Liityn joukkueeseen todella hyvillä mielin. Olen kuullut paljon hyvää Pelicansin organisaatiosta. Täällä ymmärretään hyvän ilmapiirin merkitys ja itseäni inspiroi myös lätkävalmennuksen lisäksi se, että pääsen tekemään töitä sellaisten herrojen kuin Harri Hakkarainen ja Tommi Pärmäkoski kanssa. Harrin kanssa olemme harjoitelleet koko kevään ja hän oli myös isossa roolissa siinä, miten tänne päädyin, Jaakola itse puhelee.

» Lähetä palautetta toimitukselle