Nuoret Leijonat valitsi kapteenistonsa − Ilveksen Lassi Thomsonille C-kirjain rintaan

MAAJOUKKUE / Uutinen
Puolustaja Thomson saa kapteenin vastuut kannettavakseen nuorten MM-kisoissa.
Suomen alle 20-vuotiaiden maajoukkueen kapteeniksi vuodenvaihteen MM-kisoihin on valittu puolustaja Lassi Thomson. Varakapteenin A-kirjaimet saavat puolustaja Toni Utunen sekä hyökkääjä Rasmus Kupari.

Suomen jääkiekkomaajoukkue tiedotti verkkosvuillaan lauantaina, että Suomen kapteenisto nuorten MM-kisoihin on valittu. Kapteenin C-kirjainta kantaa Ilves-puolustaja Lassi Thomson. Varakapteeneina toimivat Tapparan Toni Utunen ja AHL:stä joukkueeseen tullut Rasmus Kupari.

Thomson siirtyi Kanadasta juniorisarja OHL:stä täksi kaudeksi Suomeen ja Ilvekseen, missä on syntynyt tehot 6+4. Hänelle edessä ovat ensimmäiset U20-ikäluokan MM-kisat.

Utunen on pelannut alkukauden Tapparassa Liigaa, tehoin 0+3. Utunen oli mukana viime vuoden kisajoukkueessa, ja niissä hänet muistetaan parhaiten ratkaisevasta jatkoaikamaalista puolivälierässä Kanadaa vastaan.

Kupari siirtyi täksi kaudeksi Kärpistä Pohjois-Amerikkaan hänet varanneen Los Angeles Kingsin organisaatioon, missä pelit ovat kuluneet AHL:n puolella tehoin 6+2. Kupari on Suomen U20-joukkueesta ainoa, jolla on kahdet edelliset turnaukset pelattuna.

Nuorten MM-kilpailut alkavat 26.12. Tšekissä Ostravassa ja Třinecissä. Suomi pelaa alkulohkonsa Třinecissä, missä vastassa ovat Ruotsi, Slovakia, Sveitsi ja Kazakstan. Nuorten Leijonien kisaurakka alkaa heti tapaninpäivänä Ruotsi-ottelulla.

» Lähetä palautetta toimitukselle