Nuoret Leijonat kohtaa Kanadan näillä kokoonpanoilla MM-kisojen alkulohkon viimeisessä ottelussa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Vuoden takaisissa MM-kisoissa Kanada murskasi Nuoret Leijonat 5–0-lukemin.
Kuva © Jari Mäki-Kuutti
Suomi ja Kanada ovat pelannueet tappiotta läpi turnauksen. Joukkueiden välisen kohtaamisen voittaja voittaa siis koko alkulohkon.

Suomi kohtasi Kanada-ottelun kenraalina Slovakian. Ottelu päättyi Nuorien Leijonien turnauksen vakuuttavimman näytöksen jälkeen Suomen voittoon 6–0-lukemin. Nuoret Leijonat on tehnyt turnauksen kolmessa ottelussa 15 maalia ja päästänyt vain neljä. 

– Juuri niitä asioita, joista olemme joukkueen sisällä puhuneet, saatiin toteutettua, summasi Suomen kapteeni Anton Lundell Slovakia-voittoa haastattelussa.

Kanadan maaliero turnauksessa on murskaava 29–3. Joukkueen kokoonpano on täynnä tulevaisuuden NHL-tähtiä. Nuorten Leijonien kokoonpanoon edellisen Slovakia-ottelun jäljiltä tehdään vain yksi muutos. Roby Järventie siirtyy kakkosketjusta kolmoseen Henri Nikkasen ja Aku Rädyn rinnalle. Maalilla jatkaa Kari Piiroinen.

– "OK" ei Kanadaa vastaan ole tarpeeksi, pohjusti Nuorten Leijonien päävalmentaja Antti Pennanen tulevaa Kanada-ottelua.

Tämän ottelun voittaja kohtaa puolivälierissä Tšekin ja häviäjä saa vastaansa USA–Ruotsi-ottelun häviäjän. 

Nuorten Leijonien kokoonpano alkulohkon päätösottelussa

Roni Hirvonen – Anton Lundell – Kasper Simontaival
Santeri Hatakka – Ville Heinola

Mikael Pyyhtiä – Juuso Pärssinen – Brad Lambert
Mikko Kokkonen – Kasper Puutio

Roby Järventie – Henri Nikkanen – Aku Räty
Eemil Viro – Topi Niemelä

Benjamin Korhonen – Samuel Helenius – Mikko Petman
Matias Rajaniemi

13. hyökkääjä:
Petteri Puhakka

Kari Piiroinen (Roope Taponen) 

» Lähetä palautetta toimitukselle