Nuoret Leijonat aloittaa kisaurakkansa Saksaa vastaan tällä kokoonpanolla – Suomi voittanut aiemmin kaikki Saksa-ottelut

MAAJOUKKUE / Uutinen
Leevi Meriläinen saa torjuntavastuun avauksessa.
Kuva © Tiia Mahkonen

Saksa luistelee Suomen avausvastustajaksi alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa. Vaikka Suomi ei lähdekään kisoihin ennakkosuosikkina, on illan ottelussa vain yksi suosikki, sillä historiatilastojen perusteella Suomi ei ole hävinnyt kertaakaan Saksalle nuorten MM-kisoissa.

Nuorten MM-kisojen historiassa joukkueet ovat kohdanneet 23 kertaa ja näistä jokainen on päättynyt Nuorten Leijonien voittoon peräti maalierolla 133–28. Tarkkana on kuitenkin oltava eikä historiaa pidä jäädä tuijottelemaan. Suomen on pelattava tiiviisti yhteisen pelisuunnitelman mukaan eikä kukaan voi lähteä sooloilemaan.

Edellinen kohtaaminen nähtiin lähes päivälleen vuosi sitten, kun Suomi voitti ottelun maalein 5–3. Yhden Suomen maaleista iski Topi Niemelä, joka on mukana tänäkin vuonna. Niemelän odotetaan jälleen olevan yksi turnauksen parhaista puolustajista. Lisäksi hän kantaa varakapteenin tunnusta rinnassaan.

Saksan joukkue ylsi viime vuonna turnauksen kuudennelle sijalle, mutta tänä vuonna kokoonpanosta uupuu monia huippunimiä. Viime vuoden kisoissa viisi tehopistettä iskenyt Tim Stützle pelaa NHL:ssä ja John Peterkan sekä Lukas Reichelin keskittyminen on AHL:ssä.

Kolmikon uupuminen jättää ison loven kokoonpanoon, sillä viime kisoissakin kärki heidän takanaan oli ohut, ja Saksan joukkue oli pääosin ykkösketjunsa varassa. Tänä vuonna Florian Eliaksen harteille on lastattu paljon paineita, mutta tulitukea voidaan odottaa esimerkiksi Jakub Borzęckilta sekä Joshua Samanskilta, jotka olivat mukana jo viime vuonna.

Ykkösmaalivahtina pelannee Florian Bugl, joka palkittiin yhtenä Saksan parhaana pelaajana viime kisoissa, kun hän torjui kaksi voittoa ja päästi ainoastaan kaksi maalia Venäjää vastaan.

Voitto alla kohti kisojen virallista avausta

Suomi pääsi pelaamaan yhden harjoitusottelun Yhdysvaltoja vastaan. Ottelussa nähtiin pientä alkukankeutta ja ajoittaista vaikeutta päästä hyökkäysalueelle, mutta lopulta Nuoret Leijonat onnistui kaivamaan voiton upean loppukirin myötä. Vaikka vastus on avausottelussa tilastojen perusteella heikompi, täytyy Suomen pystyä parantamaan otteitaan, sillä myöhemmin vastaan luistelee juniorikiekon suurmaita.

Illan ottelussa Leevi Meriläinen jatkaa maalilla harjoitusottelun tapaan. Hyökkäysketjuissa nähdään sen sijaan muutoksia. Roby Järventien nimeä ei edelleen kokoonpanoista löydy ja Olli Nikupeteri sekä Sami Päivärinta vaihtoivat paikkoja. Lisäksi Joel Määttä nousi nelosketjusta ykkössentteriksi.

Suomen kokoonpano alle 20-vuotiaiden MM-kisojen avausotteluun:

Maalilla:
1 Leevi Meriläinen

Varalla:
31 Juha Jatkola

1:
22 Roni Hirvonen – 32 Joel Määttä – 29 Kasper Simontaival
15 Petteri Nurmi – 7 Topi Niemelä

2:
19 Juuso Mäenpää – 27 Oliver Kapanen – 37 Joakim Kemell
4 Ville Ottavainen – 10 Kasper Puutio

3:
24 Ville Koivunen – 20 Samuel Helenius – 33 Brad Lambert
6 Eemil Viro – 3 Ruben Rafkin

4:
34 Roni Karvinen – 28 Sami Päivärinta – 23 Kalle Väisänen
21 Aleksi Heimosalmi

13. hyökkääjä:
35 Olli Nikupeteri

Juttua korjattu 26.12. kello 18.57: kokoonpanoissa nähtiin monia muutoksia verrattuna viime otteluun

» Lähetä palautetta toimitukselle