Naisleijonien shokkitappion seurauksista kytee epäselvyys – Suomalaisilla ei ole uutta tietoa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Naisleijonien MM-kisataipaleessa on shokeeraavuutta vielä turnauksen päätyttyäkin.
IIHF:n hallituksen jäsenellä Heikki Hietasella ja Naisleijonien GM:llä Tuula Puputilla ei ole tietoa, että naisten MM-kisojen kilpailusäännöt olisivat yhtäkkisesti muuttuneet.

Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue hävisi tänään MM-kisojen viimeisen ottelunsa shokeeraavasti lähtökohtaisesti selkeästi heikommalle Japanille. Yleinen käsitys on ollut Kansainvälisen jääkiekkoliiton IIHF:n sääntöjen pohjalta, että tuon tappion seurauksena Suomi putoaa kisojen tasokkaammasta A-lohkosta kakkostasolle B-lohkoon. Mutta ottelun jälkeen asian ylle on noussut epäselvyyttä.

Kanadalaisen uutistoimiston The Canadian Pressin toimittaja Donna Spencer twiittasi illalla, että hänen tietojensa mukaan sääntöjä olisi muutettu ja Suomi pysyisi A-lohkossa. Sääntömuutos olisi se, että lohkojako tehtäisiin ensi vuoden MM-kisoihin maailmanrankingin mukaan – eikä edellisten kisojen sijoitusten mukaan.

Vielä turnauksen aikana IIHF:n virallisissa turnaussäännöissä ilmoitettiin ensi vuoden lohkojaon menevän tämän vuoden sijoitusten mukaan. Eli A-lohkossa pelaisi välieräjoukkueiden lisäksi sijoitusotteluissa viidennen sijan saavuttanut joukkue.

Aiemmin tällä viikolla turnaussäännöissä vielä luki, että "The winner of the 5th-place game will earn a Group A seeding for next year". Nyt päivitetyltä sääntösivulta on vaivihkaa poistettu tämä kohta.

IIHF:n hallituksen suomalaisjäsen Heikki Hietanen sanoo kuulevansa moisesta nyt ensimmäisen kerran.

– Eiköhän Suomi ensi vuonna B-lohkossa pelaa. Minulla ei ole syitä olettaa asian muuttuneen, Hietanen toteaa.

Hän kertoo IIHF:ssa kilpailusääntöjen muutosten etenevän voimaan hallituksen päätöksen kautta.

Myöskään Suomen joukkueen GM Tuula Puputti ei ole kuullut mahdollisesta muutoksesta.

– Olisin yllättynyt, jos asia ei olisi siten, kuten on ennen turnausta kerrottu, Puputti kommentoi.

– Yksi yhdysvaltalaistoimittaja otti äsken meihin yhteyttä tästä samasta asiasta. Mutta meillä ei ole mitään uutta tietoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle