NHL:ssäkin piipahtanut Ben Thomas Tapparan takalinjoille

LIIGA / Uutinen
Keväällä 2017 Thomas oli AHL:n pudotuspeleissä eniten maaleja tehnyt puolustaja viidellä osumallaan.
Kuva © Getty Images
Tappara vahvistaa puolustustaan yli 300 AHL-ottelua pelanneella ja NHL:ssäkin esiintyneellä Ben Thomasilla.

Ben Thomas siirtyy Tapparan puolustukseen SHL:stä, jossa edusti viime kaudella Leksandsia sekä Växjöä, johon siirtyi helmikuussa. 26-vuotias kanadalaispuolustaja pelasi kauden aikana yhteensä 47 ottelua ja teki niissä tehot 4+2=6. Pudotuspeleissä hän esiintyi kahdessa ottelussa.

Oikealta laukova Thomas on Tampa Bay Lightingin neljännen kierroksen varaus kesältä 2014. Hän on pelannut urallaan kaikkiaan 319 AHL-ottelua, joiden lisäksi vyölle tuli myös kaudella 2020-2021 viisi NHL-ottelua Lightningin miehistössä.

− Thomas on kokenut ammattipelaaja, joka näkyy erityisesti rutiinissa ja suoritustasossa, kyseessä on luisteluvoimainen rightin puolustaja, kuvaili Tapparan pelaajakoordinaattori Kimmo Vähä-Ruohola.

Tappara tiedotti myös, että keväällä joukkueeseen liittyneen puolustaja Antti Virtasen sopimus on purettu. 24-vuotiaan Virtasen sopimuksen oli määrä ulottua syyskuun loppuun saakka.

» Lähetä palautetta toimitukselle