NHL:n varaustilaisuus järjestetään ensi kesänä Montrealissa

NHL / Uutinen
Centre Bellissä on isännöity suuria tilaisuuksia. Kyseinen kuva on viime kesän finaaliotteluista.
Kuva © Minas Panagiotakis
Kahdella edelliskerralla videoyhteyksin järjestetty NHL:n varaustilaisuus järjestetään tulevana kesänä Montrealissa. Kaupungin piti saada järjestää tilaisuus jo vuonna 2020, mutta koronapandemia vei mahdollisuuden.

Montreal isännöi NHL:n varaustilaisuutta Canadiensin kotihallissa Centre Bellissä ensi kesänä. Kyseessä on jo 27. kerta, kun tilaisuus järjestetään Montrealissa. Kaksi edellistä tilaisuutta on järjestetty videoyhteyksin NHL:n studioilta New Jerseystä. Edellisen kerran varaustilaisuus on järjestetty Quebecin provinssissa vuonna 2009, jolloin New York Islanders varasi ensimmäisenä pelaajana John Tavaresin.

Tulevan kesän varattavista nuorista esiin nousee erityisesti Shane Wrightin nimi. 17-vuotiasta Ontarion Burlingtonissa syntynyttä keskushyökkääjää on pidetty jo pitkään yksinoikeutettuna ykkösvarauksena.

Suomalaispelaajista mielenkiintoa herättävät erityisesti JYPissä Liigaa pelaavat Brad Lambert ja Joakim Kemell. Kaksikosta ensin mainittua on ennakoissa nostettu jopa kolmen ensimmäisenä varattavan pelaajan joukkoon. Kauden komealla tavalla aloittanutta Kemelliä pidetään varmana ensimmäisen kierroksen varauksena, ja hän kuullee nimensä ensimmäisten 15 pelaajan joukossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle