NHL ei ole kiinnostunut kansainvälisestä antidopingista – Komissaari Bettman kehuu omaa NHL-järjestelmää

NHL / Uutinen
Gary Bettman on vierailulla Suomessa.
Kuva © Jarno Hietanen

Jatkoaika sai mahdollisuuden kahdenkeskiseen hetkeen NHL:n ylimmän johtajan komissaari Gary Bettmanin kanssa.

NHL:n dopingkontrolli on ollut vuosikausia puheenaihe, koska NHL ei ole avannut mitään järjestelmänsä sisällöstä. Esimerkiksi nyt viime keväänä maailman parhaaksi jääkiekkojoukkueeksi noussut Avalanche on viettänyt Suomessa viikon, mutta sen urheilijat eivät ole olleet Suomen urheilun eettisen keskuksen dopingtestattavissa.

Asetelma ei ole uusi. NHL ei ole koskaan kuulunut Maailman antidopingtoimiston WADAn piiriin – SUEKin dopingtestit ovat WADAn alaisia.

Bettman toteaa, ettei NHL ole kiinnostunut liittymään WADAn järjestelmään.

– Meillä on oma dopingtestaamisen järjestelmämme. Mielestäni kiellettyjen aineiden listamme on jopa tiukempi kuin WADAn vastaava. Hoidamme asiaa itsenäisesti, eikä meillä sen vuoksi ole tarvetta liittyä WADAn järjestelmään.

NHL ei kerro kiellettyjen aineiden listaansa, joten ei ole tiedossa, onko lista tiukempi kuin WADAn vastaava.

Bettman kutsuu NHL:ää "erityislaatuiseksi".

– Olemme itsenäinen toimija. Sitä paitsi eroamme kansainvälisestä urheilusta siten, että meillä ei ole vain yksittäisiä turnauksia, vaan pitkään jatkuvia kausia. Ne ovat kaksi eri asiaa.

Mutta kuuluvathan WADAn piiriin myös esimerkiksi hiihtolajien maailmancupit, jotka...

– Luulin tämän olevan haastattelu, jossa kysytään kysymyksiä, eikä debatti. Kiitos haastattelusta.

NHL-urheilijat ovat SUEKin testattavissa vain, jos he ovat Suomessa mukana maajoukkueessa tai harjoittelevat suomalaisen seurajoukkueen kanssa.

» Lähetä palautetta toimitukselle