NHL:ään ykköskierroksella varattu Percy Sportin puolustukseen − "Oikeanlainen mies meidän sapluunaan"

LIIGA / Uutinen
Percyllä on runsaasti kokemusta AHL-peleistä.
Kuva © Timo Savela

Vaasan Sport on tehnyt vuoden mittaisen sopimuksen kanadalaispuolustaja Stuart Percyn kanssa. 27-vuotiaan puolustajan sopimukseen sisältyy kahden kuukauden koeaika.

− Ollaan jo kuukausia kasattu joukkuetta ja haluttiin katsella rauhassa, mitä markkinoilla on. Tällainen palanen on puuttunut. Itselläni on vahva usko, että tämä on oikeanlainen mies meidän sapluunaan, kertoi Sportin päävalmentaja Risto Dufva.

Percy on Toronto Maple Leafsin ensimmäisen kierroksen varaus kesältä 2011. Puolustajan ura on kuitenkin kulunut pitkälti AHL:n puolella, jossa pelejä on kertynyt lähes 400. NHL-otteluita Percyllä on vyöllään 12 kappaletta.

Viime kauden Percy joutui huilaamaan lähes kokonaan käsivamman takia. Otteluita Belleville Senatorsin AHL-joukkueessa kertyi vain viisi. 

− Saimme erittäin monipuolisen puolustajan, joka pystyy pelaamaan kovalla tasolla molempiin suuntiin sekä erikoistilanteissa. Hän on taitava, hänellä on hyvä liike ja hän pystyy tarvittaessa pelaamaan myös kovaa, kuvaili Sportin urheilujohtaja Markus Jämsä.

Sportin joukkue on Percyn sopimuksen myötä Jämsän mukaan siinä muodossa, jolla he aloittavat kauden.

» Lähetä palautetta toimitukselle