Mikael Hakkaraisen pelaajaura päättyy vain 24-vuotiaana – syynä synnynnäinen sydänsairaus

LIIGA / Uutinen
Mikael Hakkarainen pelasi viime kaudella TPS:ssä yhteensä viisi kilpailullista ottelua.
Kuva © Timo Savela
Trabekuloiva kardiomyopatia pakottaa Mikael Hakkaraisen jäämään sivuun kaukalosta. Sairauden toteamista edelsi korona ja paluu kokoonpanoon liian aikaisin.

Hyökkääjä Mikael Hakkarainen pelasi uransa viimeisen ammattilaisottelunsa maaliskuussa Ruotsissa Västerås IK:n riveissä.

– Sain koronan tammikuun lopulla. Tuli kovat oireet ja menin pelaamaan liian aikaisin. Huhtikuusta asti olen ollut tekemättä mitään ja tarkkaillut, mikä tilanne on. Nyt on tullut tieto, että minulla on synnynnäinen sydänsairaus LVNC eli trabekuloiva kardiomyopatia, Hakkarainen kertoi Jatkoajalle.

Sydänoireita Hakkaraisella ei ollut ennen koronan sairastamista, mutta todettu sydänlihassairaus estää jääkiekon pelaamisen.

– Se tarkoittaa, että minulla on suurempi riski saada sydänkohtaus kentällä – varsinkin kun tulee kontaktitilanteita. Olisi ollut kova hinku pelaamaan ja olisin saanut pelipaikan, mutta terveydellä ei voi leikkiä.

24-vuotias Hakkarainen sanoo ottavansa nyt rauhallisesti ja miettivänsä vaihtoehtojaan.

– Jääkiekon parissa haluaisin jotain tehdä, mutta ei voi vielä sanoa mitään varmaksi. On pitänyt vain hyväksyä se, ettei voi pelata jääkiekkoa enää. Ja se on ihan fine.

Chicago Blackhawks varasi Hakkaraisen NHL:ään kesällä 2018 viidennellä kierroksella. Hänen uraltaan muistetaan etenkin vaihtokauppa, jossa Blackhawks kauppasi hänet Vegas Golden Knightsiin ainoa vastineena tähtimaalivahti Marc-André Fleurysta.

Myöhemmin julkaistavassa pidemmässä haastattelussa Hakkarainen taustoittaa tarkemmin terveydentilaansa ja tulevaisuuttaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle