Mestis-pelaajia Turkuun, Keuruulle ja ulkomaille

MESTIS / Uutinen
Erkki Laiho palaa Forssasta Turkuun.
Kuva © Tiia Mahkonen
TUTO hankki joukkueeseensa Erkki Laihon ja Jesse Vuorelan. Hokki ja K-Vantaa solmivat jatkosopimuksia, ja myös KeuPa, RoKi ja FPS tiedottivat uusista hankinnoista. Mestis-pelaajille riittää kysyntää myös ulkomaan sarjoissa.

TUTOn joukkue täydentyy kahdella Mestis-kaukaloista ennestään tutulla pelaajalla. Erkki Laiho siirtyy Turkuun Espoosta ja Jesse Vuorela Espoosta.

Laiho, 25, on pukeutunut TUTO-nuttuun jo aiemminkin urallaan. Hän hyökkäsi kaudella 2019-2020 turkulaisten U20-joukkueessa. Viimeiset kolme vuotta Laiho on pelannut Mestistä FPS:ssa. Viime kaudella Laiho keräsi tilastoihinsa tehopisteet 8+7.

– Tiimijätkä, hyväluontoinen joukkuepelaaja, jolta löytyy myös potentiaalia kiekolliseen peliin. Orkesterissa pitää olla pianonsoittajia ja pianonkantajia, valmentaja Jonne Virtanen kuvailee.

21-vuotias Vuorela on puolestaan pelannut Kiekko-Espoon puolustuksessa kolmen edelliskauden aikana yhteensä 69 Mestis-ottelua.

– Jesse on nuori, todella potentiaalinen rightin puolustaja, jolla on tavoitteet korkealla. Viime kaudella jäi osittain myös armeijan vuoksi pieneen rooliin kovassa Kiekko-Espoon puolustuksessa. Vastuun myötä tulee ottamaan isoja kehitysaskeleita kauden aikana, TUTOn urheilukoordinaattori Jouni Virpiö sanoo.

KeuPa hankki uutta verta jokaiselle pelipaikalle

KeuPa tiedotti kolmesta uudesta sopimuksesta, kun maalivahti Juho Helander, puolustaja Joni Kuoppala ja hyökkääjä Joonas Parviainen vahvistavat keuruulaisjoukkuetta. Lisäksi Nico Rajala jatkaa joukkueen maalivahtivalmentajan tehtävässä.

21-vuotias Helander saapuu Keuruulle Vaasasta, jossa torjui kaksi edelliskautta Sportin U20-joukkueen maalilla. Helanderilla on taustaa myös keskisuomalaisesta kiekkoilusta, sillä tämä on torjunut aikaisemmin JYPin juniorijoukkueissa.

– Juho on kilpailuhenkinen ja potentiaalinen nuori maalivahti, joka on valmis tekemään paljon töitä ottaakseen seuraavan askeleen urallaan. On hienoa, että Juho saatiin ensi kaudeksi juuri Keuruulle, kuvaili maalivahtivalmentaja Rajala.

Kuoppalalta Mestis-kokemusta löytyy jo neljän kauden ajalta. Päättyneen kauden puolustaja kiekkoili FPS:ssä, jossa syntyivät uran ennätyspisteet 4+14=18.

– Joni on ehdottomasti urheilija, joka laittaa itsensä joka päivä likoon niin kaukalossa kuin kaukalon ulkopuolella. Viime kaudella hän otti isoja kehitysaskelia Forssassa ja me uskomme, että potentiaalia on vieläkin parempaan, päävalmentaja Sami Ryhänen luonnehti.

Myös Parviainen muuttaa Keski-Suomeen Hämeen suunnalta, Hämeenlinnasta, jossa pelasi HPK:n U20-joukkueen riveissä edelliset kolme kautta. 20-vuotias hyökkääjä kuului myös joukkueen kapteenistoon jokaisella HPK-kaudellaan. Päättynyt kausi toi 23 ottelussa tehot 2+12=14.

– Joonas on hyvän luonteen ja kovan työnteon omaava pelaaja. Hyökkääjä on ollut aina kapteenistossa aikaisemmissa joukkueissaan, joka kertoo pelaajasta paljon. Varusmiespalvelus sekoitti vähän viime kautta, mutta nyt armeijan käytynä hän pääsee keskittymään täysin pelaamiseen ja harjoitteluun, Ryhänen kertoi.

Jatkosopimuksia Hokin ja RoKin runkopelaajille, Rovaniemelle myös kazakstanilaisvahvistus

Hokissa kaksi edelliskautta pelannut Jesper Henriksson jatkaa kiekkoiluaan kainuulaisten riveissä. 23-vuotias puolustaja oli viime kaudella Hokin toisiksi tehokkain puolustaja, vaikka kausi jäikin kesken.

– Henriksson on vahva kahden suunnan puolustaja ja pystyy pelaamaan niin ylivoimaa kuin alivoimaa. Hänelle tuli harmittava loukkaantuminen loppukaudesta, mutta nälkää jäi ensi kauteen ja hienoa, että hän halusi jatkaa meillä, Hokki-luotsi Pasi Räsänen hehkuttaa.

RoKi on puolestaan tehnyt jatkosopimukset 23-vuotiaiden hyökkääjiensä Elias Kaarelan ja Anton Sikorskin kanssa. Uutena miehenä RoKi-nutun päälleen pukee kazakstanilainen hyökkääjä Dias Guseinov.

Keskushyökkääjä Kaarela kärsi loukkaantumisista viime kaudella. Hän pelasi runkosarjassa 35 ottelua, joissa teki tehot 6+12. Sikorski takoi puolestaan tilastoihin oman piste-ennätyksensä 6+13.

Guseinov on kiekkoillut edelliset kaudet Kazakstanin pääsarjan Nomad Nur-Sultanin joukkueessa, jossa on syntynyt yhteensä 56 ottelussa tehoin 19+34=53. 21-vuotiaalta hyökkääjältä löytyy myös 15 ottelun verran KHL-kokemusta.

Vantaalla jatkosopimuksia ja liikennettä Forssaan

Kiekko-Vantaa tiedotti tehneensä jatkosopimukset maalivahti Aleksi Seppälän ja hyökkääjä Leevi Kanniston kanssa. 

"Suomen pisimmäksi maalivahdiksi" luonnehdittu Seppälä kantoi viime kaudella vastuuta vantaalaisten U20-joukkueessa.

– "Mörkö" on harjoitellut kauden verran nyt Mestis-joukkueen kanssa ja valmis ottamaan seuraavan stepin. Mörkö kantoi torjuntavastuun viime kaudella U20-joukkueessamme ja pelasi varsin hyvän kauden. Valtavan iso potentiaali tulla huippuvahdiksi, kuvaili K-Vantaan päävalmentaja Jani Manninen 205 senttimetriä pitkää suojattiaan.

Kannisto on jo kokeneempi Mestis-pelaaja, ja pelejä löytyy yhteensä 123 kappaletta tehoilla 18+20=38 Kiekko-Poikien, FPS:n, Peliittojen ja Kiekko-Vantaan paidoista.

Viime kaudella 24-vuotias HPK-kasvatti pelasi Peliitoissa ja Kiekko-Vantaassa yhteensä 46 ottelua tehoilla 3+8=11.

– "Kanella" on vaikea kausi takana. Hän tuli Vantaalle kesken viime kauden ja talvella oli sairastelua, eikä saanut kaikkea potentiaaliaan irti. Uskomme ja tiedämme, että Kanelta voi odottaa enemmän nyt kun hän on terve ja saa jatkaa tutussa paikassa, Manninen kommentoi.

Jatkosopimusten lisäksi Vantaalta on liikennettä myös pois päin, kun hyökkääjä Tomi Palo pukee ensi kaudella päälleen FPS:n vihreän nutun. Tulokaskausi Mestiksessä toi 47 ottelussa tehot 10+13=23.

Mestarimolari muuttaa Moraan

Kiekko-Espoon ykkösmaalivahtina torjunut Waltteri Ignatjew torjuu kiekkoa ensi kaudella Ruotsissa.

23-vuotiaan maalivahdin uusi seura on Allsvenskanissa kolmanneksi sijoittunut Mora IK. Seuran toinen suomalaisvahvistus on puolustaja Roope Laavainen, joka vaihtaa joukkuetta Allsvenskanin sisällä.

RoKin brittivahvistus Joshua Tetlow palaa puolestaan vanhaan seuraansa Nottingham Panthersiin. Jykävä puolustaja kuului RoKissa joukkueen runkopelaajiin.

Mestis-kaukaloissa ei nähdä ensi kaudella myöskään Zemgalen tehopakki Harijs Brantsia. 25 pistettä Mestiksen runkosarjassa nakuttanut latvialainen siirtyy Tanskan Odenseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle